Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Mitä sinun silmiesi väri kertoo persoonastasi?
Silmien väriin liittyy monenlaisia uskomuksia, tutkimuksia ja oletuksia. Suurin osa yleisistä oletuksista on täysin tunnepohjaista spekulointia. Silti juuri se saattaa olla merkityksellistä, sillä käytännön elämässä muodostamme käsityksemme kanssaihmisistä nimenomaan oletusten ja alitajuisten reaktioiden perusteella. Mutu-tuntuman mahtia ei pidä vähätellä!
Perisuomalainen sinisilmä
Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen… Metsälammen syvä sininen, kesätaivaan herkkä sini tai pakkaspäivän tumma taivas – sinisissä silmissä on jotain perisuomalaista. Sininen onkin Suomessa yleisin silmien väri. Maailmalla kirkkaansiniset silmät varsinkin yhdessä vaalean hiustenvärin kanssa ovat eksoottinen ja kiehtova ilmestys.
Millaisia mielleyhtymiä siniset silmät herättävät? Monen mielestä siniset silmät ovat suloiset ja kiltit, ehkä hieman naiivitkin, siitä sanonta sinisilmäisyydestä. Amerikkalaiset tutkijat ovat kuitenkin löytäneet viitteitä yhteyksistä silmien värin ja eri lahjakkuuden alojen välillä, ja tutkimuksissa sinisilmäiset menestyivät ruskeasilmäisiä keskimäärin paremmin akateemisilla aloilla ja opiskelutehoa testatessa. Vaaleasilmäiset ovat mahdollisesti muita tehokkaampia strategisessa ajattelussa.