Mitä lapsille tapahtui Heinolassa? Kallioon maalattu mystinen muistokirjoitus 1970-luvulta puhuttaa

Muinaisen kalliomaalauksen päälle kirjoitettu teksti herättää kysymyksiä.

Heinolan Rautvuoren juurella sijaitsevan kallion seinämään kirjoitettu teksti saa mielikuvituksen laukkaamaan. Teksti on kirjoitettu keltaisella punaisen esihistoriallisen kalliomaalauksen päälle.

– In memoriam. Sami Abigail, Minttu-Kaarin 13.9.–13.11.1974. Rakastaen, isä ja äiti, kalliossa lukee.

Lapset putosivat kalliolta kohtalokkain seurauksin?

Eräässä Facebookin suljetussa ryhmässä muistokirjoitus herättää uteliaiden kysymyksiä, joihin vastauksia on etsitty huhupuheista.

– Olen käsittänyt, että ovat tippuneet kalliolta ja kuolleet. Mitään varmaa tietoa ei kyllä ole, kirjoittaa eräs kuvaa kommentoinut.

– Yhden tarinan mukaan lapset olivat kalliolla leikkimässä ilman valvontaa ja olivat pudonneet, ja tuo väli olisi leikkimispäivä-löytöpäivä, täydentää samaan tarinaa toinen.

Myös hurjempia traagisia huhuja on liikkeellä.

– Olen joskus asunut Heinolassa, ja silloin oli ainakin puhetta, että eräs äiti olisi heittänyt lapsensa tuonne jossain mielenhäiriössä, ja sitten on ollut juttua että eräs tyttö tappoi ittensä tuonne, kirjoittaa eräs henkilö kuulemastaan.

Myös Itä-Häme -lehdessä 18. elokuuta 2010 julkaistun jutun yhteydessä mainitaan kuvatekstissä, että keltaisella maalilla kirjoitettu teksti on muistokirjoitus kahdelle lapselle.

Päivämäärä hämää

Muistokirjoituksessa hämäävät erityisesti päivämäärä ja nimet.

– Kuitenkin lukee päivämäärät 13.9–13.11.1974, joten ei tule fiilistä, että olisi kuolinpäivä. Enemmänkin sellainen tunne, että kyseessä olisi kaksi vauvaa ja merkitty elinaika, kirjoittaa yksi kuvaa kommentoinut.

– Mä näen, että tuossa on syntymä- ja kuolinaika, koska väliviiva, komppaa toinen.

Useampi keskusteluun osallistunut myös huomauttaa, ettei Abigail ole ollut yleisesti suomalaisessa käytössä naisen nimenä vielä 1970-luvulla. 

Vaihtoehtoisia selityksiä tarjolla

Osa kommentoijista ei usko alkuunkaan, että muistokirjoituksen taustat ovat traagisissa tapahtumissa. 

– Jos on katoamisesta kyse ja löytymisestä 2 kuukauden jälkeen, niin luulisi siitä löytyvän uutisen. Kuten myös putoamisesta tai sitten siitä, että äiti heittänyt lapset kalliolta alas. Itse veikkaan, että kyseessä on muistokirjoitus enkelilapsille, eli tuo aikajana olisi raskauden kesto.

​​​​​​​

Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!

***


Lue myös:

    Uusimmat