Mitä ihmettä? Joensuu otti rohkeasti Helsingin haasteen vastaan – 40 virkamiestä revittelee tanssivideolla

Helsinki on haastanut kaupungit ja kunnat mukaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Koko Suomi tanssii -kampanjaan. Joensuun kaupunki otti haasteen vastaan ja teki omanlaisensa tanssivideon.

Markku Pölösen ohjaamalla videolla Joensuun kaupungin virkamiehet tanssivat kulttimaineessa olevaa Enon disco -kappaletta Kolilla, hotelli Kolin katolla. Tanssivideo kuvattiin viime kuun lopulla, kun konsernijohto oli Kolilla seminaarissa. 

Videolla esiintyvät muun muassa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, kaupungin johtoryhmän jäsenet, Joensuun seudun kehittämisyhtiö Josekin toimitusjohtaja Pekka Nuutinen ja Tiedepuiston toimitusjohtaja Jari Lauronen. Kaikkiaan videolla esiintyy lähes 40 kaupungin työntekijää. Videon esitanssijana toimi joensuulainen Tiina Romppainen.

Joensuun virkamiesten tanssivideo käynityy alta. 


Alpo Myllerin 1990-luvun alussa tekemä Enon disco on Joensuuhun liittyvä kappale, joka jakaa mielipiteitä ja on levinnyt laajalle sosiaalisessa mediassa. Joensuulaiset äänestivät biisin nettiäänestyksessä kaikkien aikojen toiseksi kovimmaksi suomalaiseksi disco-biisiksi.

– Oli selvä homma, että halusimme videolle Enon discon. Markku Pölönen sovitti kappaleen Myllerin luvalla hiukan nopeammaksi, että kankeiden virkamiesten oli sen tahtiin helpompi tanssia, viestintäpäällikkö Ville Moilanen sanoo

Videon kuvauksista ei kerrottu konsernin johdolle etukäteen. Kolin seminaariohjelmassa luki sillä kohtaa vain "ohjattua liikuntaa".


Lue myös:

    Uusimmat