Mitä avi oikein päätti? Ylitarkastaja valottaa rajoituksia MTV Uutisille: "Lähikontakteja pitää pyrkiä vähentämään niin paljon kuin mahdollista"

Aluehallintovirastot selventävät: Lasten harrastustoimintaa ei ole kielletty 2:11
Aluehallintovirastot selventävät: Lasten harrastustoimintaa ei ole kielletty.

Aluehallintovirastot ovat tänään täsmentäneet eilisiä päätöksiään kokoontumisrajoituksista.

Torstaina ilmoitettujen päätösten mukaan sisätiloissa saa kokoontua enintään 25 ihmistä kerrallaan, jos tiloja ei voida jakaa lohkoihin, joilla on muun muassa omat poistumistiet. Ulkotiloissa raja on 50. 

Ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo, että eilen annettu päätös perustuu laajoihin asintuntija-arvioihin. 

– Tällä hetkellä epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on erittäin vaikea ja on katsottu, että lähikontakteja pitää pyrkiä vähentämään niin paljon kuin mahdollista. Tämän päätöksen nimenomaisena tarkoituksena on vähentään kontakteja.

Kärkipoliitikot tulistuivat

Eilinen rajoituspäätös nosti tuoreeltaan kohun, kun esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) arvosteli sitä heti illalla. Arvostelijoiden mukaan rajoituspäätös vahingoittaa lasten ja nuroten harrastusmahdollisuuksia.

– Päätöksellä ei ole tarkoitus estää tai kieltää lasten ja nuorten harrastuksia vaan mahdollistaa turvallinen harrastaminen.

Mölsän mukaan päätös koskee nimenomaan tilojen haltijoita, ei tiloissa oleskelevia ihmisiä. Tilan haltijan on varmistettava, että tiloissa on mahdollista pitää kahden metrin turvaetäisyys.

Mölsä sanoo, että ihmiset saavat jatkossakin hakeutua lähikontaktiin, jos sitä haluavat. Heidän olisi kuitenkin syytä miettiä, mitä tekevät.

– Olisiko nyt muutamien viikkojen ajan syytä keskittyä sellaiseen toimintaan, jossa kontakteja ei synny, Mölsä kysyy.

Hän antaa itse esimerkin siitä, mitä se voisi olla. 

– Esimerkiksi tekniikkaharjoitukset, heittoharjoitukset palloiluissa, tai peruskunnon kohottaminen.

Hän sanoo myös, että sellaisetkaan urheilulajit, joissa ei voida pitää kahden metrin turvaväliä, eivät ole päätöksen nojalla kiellettyjä.

– Jos he valitsevat, että he eivät näin tee [pidä turvaväliä], se ei suoraan ole tämän päätöksen perusteella kiellettyä.

Helsinki ei aio vahtia turvavälejä

Mölsän mukaan päätös koskee "hyvin monenlaisia tiloja", muun muassa kirjastoja.

Helsingin kaupungin toimialajohtaja Tommi Laition mukaa Helsingin kaupunki aikoo päätöksestä huolimatta pitää esimerkiksi museot ja kirjastot auki. Kaupunki ei myöskään aio vahtia ihmisten lähikontakteja julkisissa tiloissa.

– Kirjastoissa vähennetään istuimia ja otetaan esimerkiksi osa tietokoneista pois käytöstä, jotta on enemmän tilaa. Mutta jos ihmiset päättävät sisätiloissa hakeutua lähelle toisiaan, sitä emme voi estää, Latio sanoo.

Onko aluehallintovirastojen viestintä ollut sekavaa? 

– Voi olla, että on syntynyt väärinkäsityksiä. Ymmärrän, että tämä lakipykälä, johon päätös perustuu, on hyvin monipolvisesti kirjoitettu. Toki tiedostamme sen, että voimme omalla viestinnällämme yrittää asiaa vielä selventää, Mölsä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat