Missikaunotar Sara Chafak paljastaa IS:lle kärsivänsä vakavista terveyshuolista – hurja tilanne pakotti lääkärin pakeille: "Se oli pelottavaa"

Kolmas hahmo joutui poistamaan maskinsa – katso kuka maskin takaa paljastui 3:54
Missikaunotar Sara Chafak paljastui Masked Singer Suomi -ohjelman Dragoniksi

Ex-missi Sara Chafak kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa kärsivänsä rajuista kipukohtauksista, joiden syy ei ole vielä selvinnyt.

Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa kärsivänsä vakavista terveysongelmista.

29-vuotias ex-missi kertoo lehdelle kärsineensä vuosien ajan kipukohtauksista ja myös munuaisten kanssa on ollut ongelmia. Chafak kertoo, että hurja tilanne keväällä sai hänet lääkäriin selvittämään terveyshuoliensa taustalla piileviä syitä.

– Sain niin kovia kipukohtauksia, että lyyhistyin lattialle tuskissani. Silloin tajusin, että nyt tälle on saatava selvyys, Chafak kertoo IS:lle.

– Se oli pelottavaa.

Vaivoihin ei ole vielä toistaiseksi löydetty syytä. Lisäksi Chafak sairasti keväällä koronaviruksen.

– Se oli todella kauhea kokemus ja veti koko terveyden alas, kuvailee Chafak, jonka maku- ja hajuaisti eivät ole vieläkään täysin palautuneet viruksen jäljiltä.

Chafak oli mukana keväällä nähdyssä Masked Singer Suomi -suosikkiohjelmassa, jossa hän hurmasi Dragon-hahmona laulutaidoillaan.

Hän sanoi ohjelmassa olevansa hyvin tarkka yksityisyydestään, vaikka hän on tuttu tv-ohjelmista ja tekee myös sometöitä.

Chafak kertoi keväällä MTV Uutisten haastattelussa, että hänellä on myös niin sanottu tavallinen työ, jonka puolesta hän matkustelee. Sitä, mitä hän tekee, hän ei kuitenkaan suostu kertomaan julkisuuteen. 

– Teen ihan oikeitakin töitä ja se on se, mikä pitää minut järjissäni. Olen onnekas, että saan tehdä välillä muutakin, eikä tarvitse olla koko ajan valokeilassa, hän pohti.

Lue myös:

    Uusimmat