Suomalaisvanhemmat ovat huolissaan lastensa älypuhelimien käytöstä. Vanhempien suurin huolenaihe on, pääsevätkö lapset käsiksi haitallisiin sisältöihin. Puolet vanhemmista ei kuitenkaan tarkasta lainkaan tai vain silloin tällöin, mitä lapset ovat puhelimellaan tehneet.
6-vuotiaat ystävät nauravat ja ottavat älypuhelimella itsestään kuvia. Kummallakaan ei vielä ole omaa puhelinta.

– Luulen, että koulun alkaessa on hyvä aika hankkia puhelin. Myös isoveli sai puhelimen täyttäessään 7 vuotta, kertoo Hilman isä Johan Huldén.
Suomessa lapset saavat älypuhelimen usein juuri koulun alkaessa. 6-vuotiaista puhelin on joka kolmannella ja 4-5-vuotiaistakin joka kymmenennellä.
Asia selviää tutkimuksesta, johon IRO Research haastatteli Xplora Mobilen toimeksiannosta 300 iältään 4-12-vuotiaiden lasten vanhempaa.
Pelaamista ja YouTube-videoita
Suomalaisvanhemmat ovat huolissaan lasten älypuhelimen käytöstä.
– Suurin huolenaihe on vaarallisen sisällön kohtaaminen. Se, että lapset kohtaavat jopa pornograafista sisältöä, joutuvat vieraiden, väärien ihmisten kanssa kontakteihin tai viettävät aivan liikaa aikaa puhelimen kanssa, kertoo IRO Research Oy:n johtaja .






