Missä he ovat nyt: Maajussi-Hansin haaveissa yhteinen koti rakkaan kanssa

Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2011 mukana ollut Hans viettää nykyään onnellista arkea, johon kuuluu myös kihlattu, Mia, jonka hän tapasi ohjelmassa.

Maajussille morsian -ohjelman yksi rakastetuimpia maajusseja on varmasti Hans, jonka iloinen ja rauhallinen olemus jäi pysyvästi katsojien mieliin kaikkien aikojen aurinkoisimpana maajussina.

Ohjelmassa Hansille kävi hyvin, sillä hän tapasi sen kautta Mian, jonka kanssa hän kihlautui vuonna 2012. Hans on useaan otteeseen vitsaillut, että pari aikoo tanssia kesähäitä, mutta vuoden hän on aina jättänyt ovelasti mainitsematta.

Nyt Hans myöntääkin, että vieläkin ollaan suunnitteluvaiheessa, sillä pari elää edelleen etäsuhteessa.

– Kesähäät ovat olleet puheenaiheena pitkään. Vielä on auki, että minä kesänä niitä aletaan ihan tosissaan järjestää. Asumme vielä eri osoitteissa Mian kanssa, mutta näemme aina mahdollisuuksien mukaan, Hans kertoo.

Hans ottaa Mian vastaan aina, kun heille sattuu yhteiset vapaapäivät. Pari rakastaa viettää aikaa luonnon helmassa, ja marjoja poimiessa tulee samalla harrastettua hyötyliikuntaa.

– Nautimme siitä, kun lämmitämme rantasaunan ja uimme. Se on kiva harrastus meille. Naantalissa ollessamme tykkäämme talvisin luistella ja potkukelkkailla jäällä. Se on rentouttavaa. Nautin, kun saa istua rannassa ja vain katsoa merta ja lintujen elämää, tunnelmoivasta tyylistään tunnettu Hans maalailee.

– Tämä etäsuhdejärjestely toimii meillä hyvin, ja jatkamme sitä aina vähän aikaa kerrallaan. Sitten katsomme tilannetta taas, että miten edetään. Kun näemme, saan keskittyä vain Miaan ja hän minuun, Hans iloitsee.

Paljubileitä maajussien kanssa

Yhteistä laatuaikaa pari sai muun muassa jouluna, jolloin he matkustivat Kanarian saarille nauttimaan lämmöstä ja vapaa-ajasta. Jouluna Hansilla oli taukoa myös hänen päivätyöstään.

– Olen töissä maamieskoulussa, missä on metsä-, eläin- ja maatalousopetusta. Olen hevostallilla tallimestarina ja välillä minulla on traktorin ajoa opiskelijoiden kanssa. Arkiaamuisin menen ennent öitä navettaan, missä hoidan ja lypsän lehmät. Sitten menen maamieskouluun, missä olen neljään saakka. Sen jälkeen kotona alkavatkin navettahommat. Illalla seitsemältä päivä on valmis, Hans kuvailee arkeaan.

Pitkän päivän päätteeksi on iltateen, voileipien, sohvan ja television vuoro. Hans tiedostaa, että työ maanviljelijänä on kokopäivätyötä, jossa ei voi laskea tunteja.

– Maanviljely on vähän samalla sellaista elämäntapa. Illalla levätään ja otetaan vauhtia seuraavaan päivään.

Vuodenajat vaikuttavat siihen, millaisia töitä minäkin päivänä tehdään. Hans tietää, että jos pelto on jäätynyt, niin silloin voi käydä vaikka hakemassa paaleja lehmille pellolta. Jos taas on kovin märkää, voi tehdä sisähommia navetalla tai kirjanpitoa kotona.

Vertaistukea ja ystävyyttä kiireisen työn vastapainoksi Hans saa maajussiystäviltään, joihin hän tutustui kuvausten aikana. Muun muassa Maajussi-Villeen, -Stefaniin ja -Janneen hän on pitänyt yhteyttä jo vuosien ajan, ja yhteisiä juhliakin on ehditty järjestää useammat.

– Ville asuu lähellä Sauvossa. Heillehän on tullut perheenlisäystä. Vielä emme tosin ole ehtineet nähdä pientä. Myös Stefaniin ja Tanjaan tulee pidettyä yhteyttä ja menemme isolla porukalla heidän luokseen kerran vuodessa paljubileisiin. Voisi sanoa, että meille on muodostunut pysyvä ystävyys ohjelman myötä. Muistelen hyvillä mielin ohjelmaa. Ja sieltähän löytyi sitten morsiankin, Hans naurahtaa.

Haaveissa yhteinen koti

Hymyilevät kasvot tunnistetaan usein vielä viiden vuoden jälkeen ohjelmasta. Eniten Hansin juttusille tulevia ihmisiä kiinnostaa tietysti se, ovatko Hans ja Mia vielä yhdessä.

Onnellisena Hans saa kertoa ystävällisille utelijoille, että rakkaus on kestänyt. Vaikka parisuhteessa kaikki on tällä hetkelläkin hyvin, pari toivoo, että tulevaisuudessa he voisivat asua saman katon alla.

– Suurin toiveeni tulevaisuuteen on se, että pysyisin terveenä ja että saisin elää joka päivän mukavasti. Toivon myös, että Mia olisi vieressäni ja löytäisimme ratkaisun siihen, että saisimme olla vielä enemmän yhdessä, Hans pohtii.

Maatilan suhteen muutoksia on viime vuosina tapahtunut, ja Hans pitääkin tarkasti kiinni aina viiden välein tehtävästä suunnitelmastaan.

– Lypsylehmiä on vielä navetassa, mutta määrä on vähentynyt. Laiduneläinten määrä taas on hieman lisääntynyt. Tämä järjestely on helpottanut arkea. Nyt kun olen vähentänyt maatilan tuotantoa, niin on tietysti tärkeää, että päivätyö säilyisi tässä ohessa, Hans selvittää.

Haaveissa olisi myös alkaa kunnostaa paikkoja tilalla ja jopa rakentaa uusi navetta, mutta Hansin on oltava varovainen, sillä hänen selkänsä leikattiin muutama vuosi sitten.

– Ihan täysillä sen kanssa ei enää voi mennä. Senkin takia olen vähentänyt eläinten määrää, että selkä pysyisi kunnossa. Nykyään kun lehmä poikii, en enää voi vetää vasikkaa synnytyksessä. Ja erilaisissa nostohommissa on fiksua käyttää traktoria apuna, hän kertoo.

Auttava käsipari olisi tilalla tarpeen ja arjen jakaminen rakkaan kanssa on ollut jo pidempään Hansin toiveissa. Mian muutto Kemiönsaarelle ei kuitenkaan ole ajankohtainen asia tällä hetkellä.

– Jos Mia saisi töitä lähempää, niin hänellä olisi täällä oma työ ja minä hoitaisin tilan hommia. Hän auttaisi mahdollisuuksien mukaan, jolloin meille jäisi enemmän yhteistä aikaa. Välillä mietimme asiaa, mutta elämä on sellaista, ettei huomisesta oikein tiedä, Hans naurahtaa.

Maajussille morsiameen haetaan nyt uusia uusia maajusseja. Ilmoita ystäväsi tai hae itse mukaan ohjelmaan täällä!


MAAJUSSILLE MORSIAN -jaksot katsottavissa MTV Katsomon kautta.

Lue myös:

    Uusimmat