Minun joulumuistoni: Terve puoliso menehtyi aattoaamuna

Rakas puoliso makasi piuhameren keskellä.

Aattoaamuna Maija sai sairaalasta kehotuksen saapua välittömästi paikalle. Perillä lääkäri kiiruhti jo käytävällä vastaan. Tästä eteenpäin Maijan muistikuvat muuttuvat katkonaisiksi.

Aivokuollut. Mitään ei tehtävissä.

− Menin jonkinlaiseen sokkitilaan. Juha oli sydänkoneessa. Rintakehä oli täynnä antureita, ja se nousi ylös alas. Sanoin, että kyllähän hän hengittää! Joku sanoi, että ei hän itse hengitä vaan kone.

− Yhtäkkiä hänelle tuli kuolevan ihmisen refleksi: kädet huiskahtivat ylös. Hyppäsin säikähdyksestä melkein käytävälle, Maija kokoaa hajanaisia palasia yhteen.

Sydän petti

Yksityiskohdat ovat selvinneet Maijalle vasta myöhemmin. Juha oli alkanut oksentaa seitsemältä jouluaaton aamuna. Samassa rytäkässä verisuoni aivoissa repesi.

− Jotenkin meidät vietiin pois ja ohjattiin toiseen huoneeseen, jossa minulle annettiin vahvoja lääkkeitä. Sain Juhan vaatteet läpinäkyvässä muovipussissa. Muistan, että istuin vanhanaikaisessa keinutuolissa ja keinuin hirveästi.

Jossain vaiheessa Maija passitettiin kotiin. Hän oli lääkkeistä niin sekaisin, että törmäili matkalla oviin ja nauroi.

Joulurauhan julistuksen jälkeen puhelin soi jälleen. Juhan sydän oli pettänyt. Hänet oli irrotettu hengityskoneesta.

− Palasimme sairaalaan, jossa Juha oli siirretty osaston käytävän perälle. Minulle tuli hirveä uteliaisuus, halusin nähdä minkä näköinen hän on. Se näky on ikuisesti mielessäni, Maija huokaa.

"Ajattelin, että pian hän tulee"

Suru väistyi vähitellen.

Maija kuvaa vuoden 1993 jouluaattoa päivänä, jolloin hänestä tuli lapsi ja 21-vuotiaasta tyttärestä äiti. Suru nakersi jo ennestään hoikasta naisesta hetkessä seitsemän kiloa.

− Menetin aluksi täysin fyysisen toimintakykyni. Pyörittelin kahvinkeitintä, enkä tajunnut, miten se menee päälle. Katsoin usein ikkunasta parkkipaikalle ja ajattelin, että kyllä Juha pian tulee. Hain tuttua hahmoa tuntemattomista miehistä − turhaan.

Maijan onneksi ympärillä oli tiivis lähipiiri: tytär, ystävät ja työtoverit, joille Maija kertasi tapahtumia yhä uudestaan. Myös tyttären hankkimalla kissalla oli tärkeä osa toipumisessa.

− Kun noin 14 vuoden yksinolon jälkeen tapasin lopulta uuden miehen, kissa kuoli. Rakas Olli-kissa oli ikään kuin tehnyt tehtävänsä, Maija kertoo symbolisesta ja samalla surullisesta yhteensattumasta.

Katse tulevaisuuteen

Juhan muisto nostaa yhä tunteet pintaan. Kielletty puheenaihe menehtynyt puoliso ei silti ole, päinvastoin. Juha livahtaa Maijan puheisiin lähes päivittäin.

− Juha ei olisi halunnut kuolla, meillähän oli elämä vielä edessä. Puhuimme usein "kiikkutuoliajasta". Se on ollut hyvin lohdullista, että mitään välillämme ei jäänyt sanomatta.

− Lopulta jonkinlainen joulun tunnekin on alkanut taas löytyä lapsenlapsen sekä nykyisen puolison myötä. Myös aika on tehnyt tehtävänsä. Osaan jopa jo unelmoida tulevaisuudesta, Maija sanoo.

*Nimi on muutettu

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.