Maijan rakas puoliso menehtyi aivojen verisuonen katkeamiseen jouluaaton aamuna. Siitä joulusta Maija muistaa vain hämäriä palasia.
Maijan puolison Juhan* kuolemasta tulee tänä jouluna 18 vuotta. Tapahtuma jätti jouluun niin voimakkaan leiman, että Maija on pystynyt lausumaan ääneen oma-aloitteisesti hyvän joulun toivotukset vasta muutaman vuoden ajan.
− Olen julkisessa palveluammatissa, jossa joulutoivotuksia tulee loppuvuodesta kymmeniä päivässä. Se ei tuntunut alussa hyvältä, vaikka järki sanoi, että eihän vastapuoli tiedä taustaani. Silti mieheni kuoleman jälkeen nämä tilanteet olivat monta vuotta vaikeita, Maija sanoo.
Juha oli 49-vuotiaana terveyden perikuva, mies parhaassa iässä. Niinpä hän lähinnä ihmetteli huomatessaan päivää ennen jouluaattoa omituisia "pisamia" säärissään ja käsivarsissaan.
Työterveyslääkäri lähetti Juhan eteenpäin yliopistolliseen sairaalaan. Siellä mies otettiin varmuuden vuoksi sisään osastolle.
− Hän soitti 21-vuotiaalle tyttärelleni, että hae auto sairaalan parkkipaikalta, äläkä kerro äidille, ettei hän suotta hätäänny.
Kun Maija tyttärineen vieraili aatonaaton iltana sairaalassa, kaikki oli verrattain hyvin.
− Juhan veri ei hyytynyt kunnolla, ja hänellä oli nenässään puristussiteet. Mutta hän jutteli aivan normaalisti ja vaikutti hyvinvoivalta, Maija kertaa.
Juha uumoili pääsevänsä pian kotiin. Hän kehotti silti vaimoaan perumaan varmuuden vuoksi Riian-risteilyn, jonne kaksikko oli aikeissa suunnata jouluaatoksi.
Aattoaamuna Maija sai sairaalasta kehotuksen saapua välittömästi paikalle. Perillä lääkäri kiiruhti jo käytävällä vastaan. Tästä eteenpäin Maijan muistikuvat muuttuvat katkonaisiksi.
Aivokuollut. Mitään ei tehtävissä.
− Menin jonkinlaiseen sokkitilaan. Juha oli sydänkoneessa. Rintakehä oli täynnä antureita, ja se nousi ylös alas. Sanoin, että kyllähän hän hengittää! Joku sanoi, että ei hän itse hengitä vaan kone.
− Yhtäkkiä hänelle tuli kuolevan ihmisen refleksi: kädet huiskahtivat ylös. Hyppäsin säikähdyksestä melkein käytävälle, Maija kokoaa hajanaisia palasia yhteen.
Yksityiskohdat ovat selvinneet Maijalle vasta myöhemmin. Juha oli alkanut oksentaa seitsemältä jouluaaton aamuna. Samassa rytäkässä verisuoni aivoissa repesi.
− Jotenkin meidät vietiin pois ja ohjattiin toiseen huoneeseen, jossa minulle annettiin vahvoja lääkkeitä. Sain Juhan vaatteet läpinäkyvässä muovipussissa. Muistan, että istuin vanhanaikaisessa keinutuolissa ja keinuin hirveästi.
Jossain vaiheessa Maija passitettiin kotiin. Hän oli lääkkeistä niin sekaisin, että törmäili matkalla oviin ja nauroi.
Joulurauhan julistuksen jälkeen puhelin soi jälleen. Juhan sydän oli pettänyt. Hänet oli irrotettu hengityskoneesta.
− Palasimme sairaalaan, jossa Juha oli siirretty osaston käytävän perälle. Minulle tuli hirveä uteliaisuus, halusin nähdä minkä näköinen hän on. Se näky on ikuisesti mielessäni, Maija huokaa.
Maija kuvaa vuoden 1993 jouluaattoa päivänä, jolloin hänestä tuli lapsi ja 21-vuotiaasta tyttärestä äiti. Suru nakersi jo ennestään hoikasta naisesta hetkessä seitsemän kiloa.
− Menetin aluksi täysin fyysisen toimintakykyni. Pyörittelin kahvinkeitintä, enkä tajunnut, miten se menee päälle. Katsoin usein ikkunasta parkkipaikalle ja ajattelin, että kyllä Juha pian tulee. Hain tuttua hahmoa tuntemattomista miehistä − turhaan.
Maijan onneksi ympärillä oli tiivis lähipiiri: tytär, ystävät ja työtoverit, joille Maija kertasi tapahtumia yhä uudestaan. Myös tyttären hankkimalla kissalla oli tärkeä osa toipumisessa.
− Kun noin 14 vuoden yksinolon jälkeen tapasin lopulta uuden miehen, kissa kuoli. Rakas Olli-kissa oli ikään kuin tehnyt tehtävänsä, Maija kertoo symbolisesta ja samalla surullisesta yhteensattumasta.
Juhan muisto nostaa yhä tunteet pintaan. Kielletty puheenaihe menehtynyt puoliso ei silti ole, päinvastoin. Juha livahtaa Maijan puheisiin lähes päivittäin.
− Juha ei olisi halunnut kuolla, meillähän oli elämä vielä edessä. Puhuimme usein "kiikkutuoliajasta". Se on ollut hyvin lohdullista, että mitään välillämme ei jäänyt sanomatta.
− Lopulta jonkinlainen joulun tunnekin on alkanut taas löytyä lapsenlapsen sekä nykyisen puolison myötä. Myös aika on tehnyt tehtävänsä. Osaan jopa jo unelmoida tulevaisuudesta, Maija sanoo.
*Nimi on muutettu
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.