"Minulla oli oikeus lopettaa noitavaino": Presidentti Trump yritti antaa potkut Muellerille kesken Venäjä-tutkinnan, mutta alainen kieltäytyi tottelemasta

Trumpin syyttömyyttä vakuuteltiin – ”Presidentin tukijat ovat iloisia” 2:18
Katso video: Näin Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja kommentoi torstain tapahtumia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että hänellä olisi ollut oikeus erottaa erikoissyyttäjä Robert Mueller kesken Venäjä-tutkinnan.

Torstaina julkaistu Muellerin tutkinnan raportti paljasti, että Trump yritti saada Muellerin erotetuksi tutkinnan aikana.

Kesäkuussa 2017 hän esimerkiksi soitti Valkoisen talon asianajajalle Don McGahnille ja pyysi tätä ilmoittamaan apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinille, että Muellerilla on intressiristiriitoja ja että tämä pitää poistaa tehtävästään.

McGahn ei kuitenkaan suostunut välittämään presidentin käskyä eteenpäin vaan sanoi mieluummin eroavansa.

"Minulla oli oikeus lopettaa noitavaino"

Trump puolustautui nyt korostamalla omia oikeuksiaan.

– Minulla oli oikeus lopettaa koko noitavaino, jos olisin halunnut. Olisin voinut antaa potkut kaikille, mukaan lukien Muellerille, jos olisin halunnut. Päätin olla tekemättä niin, Trump tviittasi.

Mueller tuli raportissaan siihen johtopäätökseen, että useissa tapauksissa Trump ei onnistunut häiritsemään oikeutta, koska hänen alaisensa kieltäytyivät noudattamasta hänen määräyksiään.

Mueller perusteli myös, miksi oikeuden häiritsemistä koskevat lait koskevat hänen mukaansa myös istuvan presidentin toimia tämän harjoittaessa virkaansa.

"Ei vaikutusta äänestystulokseen"

Trump painotti Twitterissä myös sitä, ettei venäläisten vaikuttaminen vuoden 2016 presidentinvaaleihin vaikuttanut äänestystulokseen.

– Mitä venäläiset tekivätkin vuoden 2016 vaaleihin liittyen, tapahtui kun (Barack) Obama oli presidenttinä. Hänelle kerrottiin siitä, eikä hän tehnyt mitään! Mikä tärkeintä, se ei vaikuttanut äänestykseen.

Muellerin tutkinnassa päädyttiin siihen, että Venäjän hallitus katsoi hyötyvänsä Trumpin vaalivoitosta ja teki aktiivisesti työtä saadakseen aikaan toivomansa tuloksen.

Mueller ei löytänyt todisteita siitä, että Trumpin kampanjatyöntekijät olisivat vehkeilleet venäläisten kanssa.

Venäjä torjuu syytökset. Venäjän mukaan erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnasta eilen julkaistu raportti ei todista, että Venäjä olisi puuttunut Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Venäjä sanoo, että raportissa ei esitetä mitään uutta tietoa tai uskottavia todisteita vaalihäirinnästä.

Lue myös:

    Uusimmat