Minkä verran autoosi kuluu vuodessa rahaa? Suuri osa suomalaisista arvioi väärin

Uudet renkaat, vakuutukset, huollot, korjaukset… Vaikka polttoainekuluja ei lasketakaan mukaan, auton omistamisesta koituu yllättävän paljon kustannuksia. Suurta osaa autoilijoista houkuttaakin ajatus, että ylläpitokustannuksista voisi maksaa kuukausierissä samalla tavalla kuin autosta itsestään.

Yllättävän moni autoilija ei tiedä, paljonko auton omistamisesta kertyy vuosittain kustannuksia. Tämä selvisi Santanderin teettämässä kyselyssä, johon vastasi joukko auton omistavia ja auton ostoa harkitsevia suomalaisia. Kun polttoainelaskua ei huomioida, yli puolet suomalaisista autoilijoista arveli vuotuisten kustannusten olevan alle 500 euroa. Totuus on kuitenkin toinen.

– Kyllä tämä on liian matala arvio. Pelkästään vakuutusten osuus vie tällaisen summan tai ehkä enemmänkin riippuen siitä, ottaako pakollisten vakuutusten lisäksi myös vapaaehtoisia vakuutuksia, toteaa osastonjohtaja Juha Kenraali Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

Kun vertaillaan uudesta tai käytetystä autosta koituvia kustannuksia, uuden auton omistaja selviää useimmiten halvemmalla. Tosin uuden auton hankintakulut peittoavat mennen tullen käytetyn auton.

– Käytetyssä autossa voi tulla hyvin yllättäviä kustannuksia. Uusi auto on turvallisempi valinta liikenteessä, mutta pitää kuitenkin muistaa, että suurin turvallisuuteen vaikuttava tekijä on auton kuljettaja itse.

Ylläpidon maksaminen kuukausierissä houkuttaa

Kun autoa ollaan ostamassa, ajatukset pyörivät usein vain senhetkisissä kustannuksissa: paljonko auton kokonaishinta on, kuinka suuria ovat mahdolliset kuukausierät, paljonko vanhasta autosta saa vaihdossa ja niin edelleen. Varsinaiseen omistamiseen liittyvät kulut tuppaavat helposti unohtumaan.

– Moni autonomistaja hämmästyy siitä, miten paljon rahaa kuluu auton pitämiseen käyttökunnossa. Esimerkiksi huoltojen, korjausten, rengashankintojen ja muiden vastaavien aiheuttamat kustannukset saattavat yllättää, toteaa myyntijohtaja Mika Vainio Biliasta.

Jopa 70 prosenttia kyselyyn vastanneista piti erittäin houkuttelevana ajatuksena sitä, että auton huoltoon ja ylläpitoon liittyvät velvollisuudet voisi ulkoistaa, ja kustannukset maksettaisiin kuukausierinä. Vainio arvelee tämän johtuvan siitä, että kuukausierillä elämiseen on jo totuttu.

– Asuntolainat ja muut isot hankinnat rahoitetaan useimmiten niin, että niistä maksetaan tietty summa joka kuukausi. Myös autorahoitukseen pystytään liittämään huollot, korjaukset, huollon sijaisautot ja muut palvelut niin, että niistä maksetaan kuukausittain samalla kuin autosta itsestäänkin.

Lähde: Deski

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat