Ministerit erimielisiä EU:n laajenemisesta Länsi-Balkanille – Tuppurainen: "Yksi jäsenmaa oli hyvin vastahankaan"

Eurooppaministerien kokous ei onnistunut löytämään yksimielistä kantaa Pohjois-Makedonian ja Albanian EU-jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta.

Kokousta johtanut eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) pitää tilannetta hyvin valitettavana.

– Muutama maa oli kriittinen ja yksi jäsenmaa oli hyvin vastahankaan. Kun yksimielisyyttä edellytetään, niin ei ollut mahdollista tehdä päätelmiä, Tuppurainen sanoo.

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella erityisesti Ranska on ollut laajentumisen suhteen epäileväinen. Länsi-Balkanin laajentumista on käsitelty ministerien kesken jo useita kertoja. EU-komissio on suosittanut jäsenyysneuvottelujen avaamista, ja myös Suomi on aloittamisen kannalla.

Tuppuraisen mukaan on odotettavaa, että EU-johtajien kokoontumisia johtava Donald Tusk ottaa laajentumiskysymyksen torstaina alkavan huippukokouksen asialistalle.

– On kaikki syy kaikesta huolimatta pysyä toiveikkaana, että saataisiin myönteinen signaali Länsi-Balkanille, että Eurooppa vastaa omiin velvollisuuksiinsa, Tuppurainen sanoo.

Pohjois-Makedonia ja Albania ovat kummatkin tehneet merkittäviä uudistuksia, jotta neuvottelut voitaisiin avata. Tuppuraisen mukaan tällä hetkellä on riskinä, että myönteinen kehitys pysähtyy.

– Tässä ei ole kysymyksessä mikään Euroopan takapiha, vaan meidän lähialueemme, jonka vakaus on meille kaikille tärkeää.

Lue myös:

    Uusimmat