Euroopan unioni on tällä hetkellä poikkeuksellisen monimutkaisessa ja vaikeassa tilanteessa, arvioi eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.).
EU:n monivuotisen budjetin ja 750 miljardin euron elpymispaketin hyväksyminen on tyssännyt esteeseen, sillä Unkari ja Puola eivät ole antaneet yksimielisyyttä vaativalle hyväksynnälle tukeaan.
Kokonaisuus on hyväksyttävä sekä jäsenmaita edustavassa neuvostossa että EU-parlamentissa ennen kuin EU-maat voivat saada käyttöönsä tuiki tärkeät varat koronapandemian aiheuttamasta talouskriisistä toipumiseen.
Unkari ja Puola vastustavat kokonaisuuteen kuuluvaa oikeusvaltiomekanismia, joka kytkee EU-tukien käytön oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Oikeusvaltiomekanismista pystytään päättämään jäsenmaiden määräenemmistöllä, mutta budjettipäätöksiin tarvitaan yksimielisyyttä.
Tuppurainen kertoo, että tämänpäiväisessä eurooppaministerien kokouksessa muut jäsenmaat olivat yhtenä rintamana puolustamassa kokonaisuutta kaikkine osineen. Ymmärrystä Unkarin ja Puolan vaatimuksille ei löytynyt.
– Valokeila osoittaa nyt Unkariin ja Puolaan. Me odotamme heiltä ymmärrystä sille, että tämä on yksi kokonaisuus, jossa oikeusvaltiomekanismi on oleellinen ja tärkeä osa.
Moni jäsenmaa kiinnitti Tuppuraisen mukaan huomiota siihen, että oikeusvaltiomekanismissa ei pitäisi olla mitään nikoteltavaa, koska oikeusvaltioperiaatteiden noudattaminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin, joihin kaikki jäsenmaat ovat sitoutuneet.
Viestiä Unkarin ja Puolan suuntaan vietiin Tuppuraisen mukaan "selkokielellä". Hän kuvailee, että maakaksikkoon kohdistuu nyt paineita monelta suunnalta.
