Ministeriön virkamies: Asumisen hinnoissa selvä kupla – hinnat tiputettavissa

Uusi keskusta-alueen asunto maksaa koko maassa runsaat 1500 euroa neliöltä enemmän kuin vähintään kaksi vuotta vanha vastaava asunto. Monin paikoin hintaero on vielä tuntuvasti suurempi.

Pääkaupunkiseudun osalta ministeriössä puhutaan jo kuplasta.

– On ihan selvä, että niissä on kuplaa. Niissä on aikamoiset katteet jo monen vuoden ajalta, toteaa ympäristöministeriön erityisasiantuntija Peter Fredriksson.

Myös rakennusteollisuuden puolella hintanousu huolestuttaa.

– Asumisen hinta on todellinen ongelma. Kaikkein paras lääke hintakehityksen hillitsemiseen on uudistuotanto, sanoo rakennusteollisuuden viestintäjohtaja Merja Vuoripuro.

Pienet mukaan pilkkomalla hankkeet

Ministeriön virkamiehen mukaan alhaisempiin hintoihin päästäisiin reilummalla kilpailulla.

– Hinnat olisivat kyllä tiputettavissa. Asuntorakentamisen sektorilla tarvitaan omatoimisen ja ryhmärakentamisen lisäksi pieniä ja keskisuuria mukaan isoihin rakennushankkeisiin.

– Se edellyttäisi sitä, että kaupungit pilkkovat isot asuntotuotantoalueensa myös pienille ja keskisuurille rakennusliikkeille. Silloin ne voisivat ottaa tarvittavia riskejä isompien rakennusliikkeiden rinnalla, sanoo Fredriksson.


Lue myös:

    Uusimmat