Mainos

Ministeri: Vieraan kielen opiskelu alkaa syksyllä jo ensimmäisellä luokalla – "Historiallinen päätös!"

Peruskoulun tuntimäärä kasvaa ja lapset saavat enemmän opetusta, kertoo opetusministeri Sanni-Grahn Laasonen Twitterissä. 

Laasosen mukaan valtioneuvosto antoi tänään asetuksen kielten opetuksen varhaistamisesta.

Ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu alkaa tulevaisuudessa jo viimeistään peruskoulun ensimmäisen vuoden keväällä. Muutos koskee kaikkia ensi vuonna koulunsa aloittavia ekaluokkalaisia. 

– Tämä on historiallinen päätös! Toisaalta kielten oppiminen varhaistuu alkamaan jo ensimmäisellä luokalla ja samaan aikaan minituntimäärää korotetaan kahdella tunnilla, kertoo Grahn-Laasonen. 

Ministeri: Tähän asti kieliä on alettu opiskelemaan parhaan herkkyysiän jälkeen

Ekaluokkalaiset ovat ensimmäinen ikäluokka, joka pääsee kokonaisuudessaan varhaisen kielenopetuksen piiriin riippumatta siitä, missä päin Suomea lapsi asuu. 

– Monipuolinen kielitaito on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista kansainvälistyvässä maailmassa. Lapsilla on hämmästyttävä kyky oppia uutta. Tehdyn päätöksen myötä kielten oppimisen herkkyyskausi voidaan hyödyntää entistä paremmin. Suomessa on ollut tilanne, jossa ensimmäinen vieras kieli alkaa silloin juuri, kun se paras herkkyysikä on ohitettu, jatkaa ministeri.

Englanti suosituin

Mistä kielistä ykkösluokkalaiset saavat valita?

– Englanti varmasti säilyy suosituimpana kielenä, mutta toivomme, että hyödynnettäisiin myös harvinaisempia vieraita kieliä. 

Päätös perustuu hallituksen kehysriihen linjaukseen, jossa muutokseen varattiin tarvittavat määrärahat. 

– Kunnille korvataan tästä uudesta tehtävästä koituvat kustannukset. 12 miljoonaa euroa, kertoo Grahn-Laasonen. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.