Ministeri Terho asetti selvityshenkilön elokuva- ja teatterialalle – häirintää perataan pian myös urheilun saralla?

Kulttuuriministeri Sampo Terho on asettanut selvityshenkilön selvittämään häirintää ja epäasiallista kohtelua elokuva- ja teatterialalla, tiedotti opetus- ja kulttuuriministeriö eilen.

Selvityshenkilönä toimii työ- ja sosiaalioikeuden dosentti, varatuomari Jaana Paanetoja. Häneltä odotetaan ehdotuksia häirinnän ehkäisemiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi, ministeriö kertoo.

Selvityksessä kuvataan alan nykytila ja tehdään katsaus sen olemassa olevista hyvistä käytännöistä. Paanetoja tekee ministeriön mukaan myös suosituksia lakien ja käytäntöjen muuttamiseksi ja ehdottaa mahdollisesti uusia.

Selvityksessä kuullaan Suomen elokuvasäätiön, tuotantoyhtiöiden, tärkeimpien elokuva- ja teatterialan edunvalvontajärjestöjen sekä eri hallinnonalojen viranomaisten näkemykset nykytilanteesta sekä heidän parannusehdotuksensa.

Selvityksen on määrä valmistua 6. elokuuta mennessä.

Ministeri Terho on Keskisuomalaisen mukaan kertonut olevansa valmis asettamaan selvityshenkilön perkaamaan häirintää ja epäasiallista käytöstä myös urheilun saralla.

MTV Sport on viime viikkojen aikana kertonut suomalaisessa naisurheilussa ilmenneestä seksuaalisesta häirinnästä.

Lue myös:

    Uusimmat