Kulttuuriministeri Sampo Terho: "Ihmisarvoa tulee kunnioittaa kaikissa työtilanteissa, myös elokuvanteossa"

Eurooppa- kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho sanoo, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on reagoitu elokuva-alan taannoin esiin tulleisiin häirintä- ja nöyryytystapauksiin.

Video: Ohjaaja Leea Klemola aamun Huomenta Suomessa tiukkana Aku Louhimiehen metodeista: "Hän ei ole ihan ymmärtänyt, että nainen on ihminen"

Terho sanoo, että ministeriö haluaa jatkossa Suomen elokuvasäätiön varmistavan, että kaikista häirintätapauksista ilmoitataan.

– Tulemme ohjeistamaan Suomen elokuvasäätiötä siten, että tulee varmistaa, että kaikissa julkisin varoin tuetuissa elokuvatuotannoissa on olemassa toimivat käytännöt kaikenlaisesta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä ilmoittamiseen, ministeri Terho sanoi MTV Uutisille Brysselistä.

Terhon mukaan elokuva-alalla on jo ryhdytty toimiin häirinnän torjumiseksi. Hän sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että elokuvasäätiö on laatinut ohjeistuksen häirintätapauksia varten.

– Olemme jo entuudestaan käyneet elokuvasäätiön kanssa keskusteluita #metoo-kampanjan ohessa siitä, että heidän on syytä olla toimialana aktiivisia asiassa. Tyytyväisenä olen pannut merkille, että he ovat myös olleet.  Elokuvasäätiö on jo muodostanut ohjeistuksen siitä, miten erilaista häirintää voidaan torjua. He ovat laittaneet ohjeistuksen jakoon kotimaiselle elokuva-alalle.

Viimeksi eilen Ylen haastattelussa useat eturivin suomalaiset naisnäyttelijät kertoivat elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen nöyryyttäneen ja alistaneen heitä kuvauksissa. Louhimies pyysi eilen Ylen A-studiossa toimintaansa anteeksi.

Sampo Terho ei halua kommentoida yksittäistapausta, mutta sanoo tuomitsevansa kaiken epäasiallisen käytöksen.

– Ministerinä kommentoin yleisellä tasolla, että kaikkin ihmisten ihmisarvioa tulee kunnioittaa kaikissa työtilanteissa, myös elokuvanteossa. Kenekään ei tarvitse sietään minkäänlaista epäinhimillistä käytöstä.

Lue myös:

    Uusimmat