Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on saanut oppositiolta arvosteluryöpyn kommentoituaan Israelin päätöstä kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminta.
Israelin parlamentti hyväksyi maanantaina lakialoitteen, joka kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminnan Israelissa ja Israelin miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Lainsäätäjät hyväksyivät lakiehdotuksen äänin 92 puolesta ja 10 vastaan. Asiasta kertoivat uutistoimistot AFP ja Reuters.
Laki rajoittaa merkittävästi UNRWA:n toimintaa Gazassa ja Länsirannalla. UNRWA on toimittanut apua palestiinalaisille yli seitsemän vuosikymmenen ajan. Asiantuntijoiden mukaan kiellon toimeenpano olisi isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla.
Päätöksen jälkeen muun muassa Saksan hallitus kritisoi sitä vahvasti. Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia, jotka ovat tunnustaneet Palestiinan valtion, julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen.
Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi UNRWA:n tarjoavan korvaamattoman henkireiän palestiinalaisille ja varoitti päätöksen toimeenpanon järkyttävistä seurauksista.
Tavio kirjoitti viestipalvelu X:ssä Suomen seuraavan UNRWA:n toimintaa.
– Seuraamme Israelin UNRWA-päätöksen toimeenpanoa. Päämääränä oltava humanitaarisen avun perillepääsy kattavasti ja ilman väärinkäytöksiä, Tavio kirjoitti.

