THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta muutti linjausta ja suosittelee nyt kangasmaskin käyttöä julkisella paikalla. Linjaus tuli sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle (vas.) yllätyksenä.
Tähän asti viranomaiset eivät ole suositelleet oireettomille suu- ja nenäsuojuksen käyttämistä, koska väärinkäytettynä maskista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.
Tervahaudan tämänpäiväinen linjaus merkitsee suunnanmuutosta. Uusi linjaus yllätti ministeri Pekosen.
– No tuli yllätyksenä. Tästä ei ollut tietoa aikaisemmin, Pekonen sanoi astellessaan hallituksen tapaamiseen.
– Tietysti hän nyt pääjohtajana lausui oman kantansa tähän maskiasiaan, Pekonen jatkoi.
Ministeri ei itse ottanut maskien käyttöön kantaa.
Osa asiantuntijoista on puolustanut maskien käyttöä, osa taas katsoo, että maskien taitamaton käyttö voi altistaa käyttäjän virukselle.
– En itse osaa ottaa kantaa. Jokainen itse varmaan arjessaan arvioi tämän maskien käytön. Minä en sitä kenenkään puolesta voi arvioida, Pekonen sanoi.
Ministerilta tiedusteltiin, eikö ole outoa, että THL muuttaa linjaansa.
– Arvelen, että pääjohtaja on arvioinut tätä asiaa joidenkin saamiensa uusien tietojen perusteella, mutta en osaa ottaa kantaa enempää, Pekonen kommentoi.
