Ministeri Mikkonen: Lisää ilmastopäätöksiä jo tänä syksynä, vasta puolet kasassa – keskustan Saarikko varauksellisempi

1:47
Raportti: 1,5 asteen lämpenemisen raja ylitetään mahdollisesti 2020-luvulla

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan hallitus on sopinut linjaavansa syksyn budjettiriihessä lisätoimista päästöjen vähentämiseksi.

Mikkosen mukaan Suomessa on tehty vasta puolet tarvittavista päätöksistä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi.

– Tällä hetkellä meillä on kasassa noin puolet ilmastovähennyksistä. Meidän täytyy päättää vielä toisesta puolikkaasta.

Mikkosen mukaan lisäpäätöksiä on luvassa jo syksyn budjettiriihessä.

– IPCC:n tuoreen raportin valossa on ilmiselvää, että lisäpäätöksiä päästöjen vähentämiseksi tarvitaan myös syksyn budjettiriihessä, Mikkonen sanoo.

Mikkonen sanoi tiistaina ympäristöministeriön ja ilmatieteen laitoksen julkistamistilaisuudessa, että ympäristöministeriö valmistelee ilmastosuunnitelmaa ja -stategiaa, joissa esitetään konkreettisia päästövähennyskeinoja muun muassa liikenteeseen, maatalouteen ja ja teollisuuteen. 

– Näihin ja muihin ilmastotoimiin hallitus tarttuu ensi kuun budjettiriihessä, jossa on sovittu linjattavaksi lopuista ilmastotoimista, joilla saavutamme hiilineutraalisuuden vuoteen 2035.

"Tästä on valmistelu kesken"

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ei ole yhtä innokas lupaamaan, että loput ilmastopäätökset tehdään syksyn budjettiriihessä.

– Päätösten pitää olla sellaisia että niitä ei ole tehty siksi, että ne ovat näyttäviä, vaan siksi että ne ovat ratkaisuhakuisia ja toimivia. Tästä valmistelu on kesken ja kuulen mielellään vastuuministereiden kannan sitten, kun neuvottelut etenevät, Saarikko sanoo MTV Uutisille.

– Sellaisia päätöksiä voidaan tehdä, jotka ovat kypsiä päätettäväksi ja riittävän hyvällä valmistelulla. 

Hallituksen syksyn budjettineuvottelut käydään syyskuun 7. päivä alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja