Rokotusjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta tehdään päätöksiä vasta myöhemmin tällä viikolla. Asiasta kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) tänään saapuessaan Säätytalolle hallituksen neuvotteluihin.
Lue myös: Astra Zenecan rokotetta ei anneta edelleenkään alle 65-vuotiaille – RNA-rokotteet riittävät 80 prosentin rokotekattavuuteen
Hallitus neuvotteli rokotusjärjestyksen lisäksi tänään muun muassa ensi viikon kehysriihestä, määräaikaisten koronatoimien jatkosta ja yleisestä epidemia- ja rokotetilanteesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esitys rokotusjärjestyksestä oli lausuntokierroksella, joka päättyi tiistaina. Kiurun mukaan ministeriössä valmistellaan nyt ehdotusta lausuntojen perusteella.
Rokotusjärjestyksestä päätetään valtioneuvostossa, ja Kiurun mukaan päätös saadaan loppuviikosta.
– Itse lähden siitä, että tämä kriisi on ratkaistava viimeistään toukokuussa, Kiuru sanoi viitaten koronakriisiin.
Varjoa rokotustilanteeseen tuo muun muassa se, että lääkeyhtiö Johnson & Johnson kertoi keskeyttävänsä koronarokotteensa toimitukset Eurooppaan. Kyseessä on varotoimi, jonka taustalla ovat rokotteeseen liittyvät veritulppaepäilyt.
