Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vastaa hallituksessa myös alkoholi- ja tasa-arvoasioista. Ministeri kertoi MTV:n Uutisextrassa, että alkoholin etäkauppa ruokakaupoista aiotaan sallia, mutta lähisuhdeväkivallan sovittelu kielletään.
Tasa-arvoministerinä Sanni Grahn-Laasonen pitää lähisuhdeväkivaltaa Suomessa synkkänä ongelmana. Suomi on ministerin mukaan saanut moitteita siitä, että jopa toistuvista väkivaltatapauksista on selvinnyt sovittelemalla.
Jatkossa sen paremmin mies kuin nainenkaan ei voisi selvitä lähisuhdeväkivallasta pelkästään sovittelulla.
– Peruslinja on se, ettei sovittelulla enää voi välttyä tuomiolta. Se on se tavoite. Ja tämä on siksi, että nämä tilanteet ovat erittäin kipeitä perheissä ja lähisuhteissa, perusteli Grahn-Laasonen.
Kaljat ja siiderit voi kohta tilata kotiin
Alkoholiministerinä Grahn-Laasonen toteuttaa jo sovittua alkoholilain muutosta, jonka mukaan hieman aiempaa vahvempia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia voidaan myydä myös ruokakaupoissa.
Syksyn aikana eduskunnan on määrä sallia korkeintaan kahdeksanprosenttisten käymisteitse tuotettujen alkoholijuomien myynti kaupoissa. Muutos voisi tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Myöhemmin ensi vuonna hallituksen on tarkoitus sallia myös alkoholijuomien osto ruokakaupoista kotiinkuljetuksella liikkeiden nettikauppojen kautta. Laki voisi tulla voimaan ehkä ensi vuoden syksyllä.
