Milloin kumppani on liian takertuvainen? Naiset vastaavat
Juttusarjassa naiset vastaavat kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Missä menee raja siinä, että oma kumppani on liian takertuvainen? Ja mistä huomaatte sen?" kysyy nimimerkki olenkotakertuja.
Näin naiset vastasivat
"Jos kumppani rajoittaisi paljon ystävien näkemistä. Loukkaantuisi, kun vietänkin muutaman tunnin töiden jälkeen ystävän kanssa, enkä hänen kanssaan. Tai laittelisi koko ajan viestiä. Parisuhteessa väkisinkin arki tulee yhteiseksi, jos asuu yhdessä, mutta ehdottoman tärkeää on, että molemmat saavat viettää omaa aikaa ilman toisen hengittämistä niskaan."
– 20, avoliitossa
"Jos joka paikkaan pitää mennä yhdessä, samat harrastukset, samat ystävät, samat aikataulut tai jatkuvasti pitää saada yhteys. Se alkaa lopulta ahdistaa. Sellainen vapaus mennä toisinaan omien aikataulujen ja mieltymysten mukaisesti on hyvä."
– 30, avoliitossa
"Minulle liian takertuvainen on sitä, että pitää tehdä jatkuvasti kaikki yhdessä, ja toisen menoista on tiedettävä tarkkaan ihan kaikki yksityiskohtaisesti. Nautin siitä, kun saamme omaa aikaa, nähdä omia kavereita, harrastaa omia juttuja ja asua omissa asunnoissamme.
Kun tapaamme, juttelemme siitä, mitä viikonloppuna tehtiin ja miten töissä menee. Jos olisimme 24/7 yhdessä, voisi olla, että välillä kyllästyisi toisen naamaan. Näin, kun tekstailemme toisille ajoittain ja tapaamme vapaapäivinä, ei ole aikaa mihinkään riitelyyn pienistä, mitättömästä asioista.
Sen sijaan harrastamme erittäin intohimoista seksiä, kun pääsemme pitkän työviikon jälkeen taas purkamaan kaiken sen kertyneen paineen toistemme nautintoon."
– 23, satunnainen seurustelusuhde
"Sellaista ei ole vielä tapahtunut. Mies tosin on koko ajan minussa kiinni, mutta minua se ei haittaa. Päinvastoin. Eri asia, jos se johtuu mustasukkaisuudesta, ja mies olisi koko ajan esimerkiksi tulossa kauppaan mukaan eikä päästä yksin minnekään, niin ehkä siinä vaiheessa olisi liian takertuvainen."
– 23, parisuhteessa
"Oma onnellisuus ei saa riippua toisesta ihmisestä. Jos et pysty rentoutumaan tai viettämään hauskaa iltaa ilman puolisoasi, on se liiallista takertumista. Samoin, jos soittelet tai tekstailet jatkuvasti puolisosi perään tämän ollessa omilla menoillaan. Kun on tyytyväinen itsekseen, pystyy olemaan tyytyväinen myös toisen kanssa."
– 37, avioliitossa
Alla näet seuraavan kysymyksen – nainen, miten vastaisit siihen?
Jos haluat ottaa osaa, kirjoita vastauksesi alla olevaan laatikkoon. Parhaat vastaukset pääsevät mukaan ensi viikon juttuun.
Kysymys:
"Mikä on kiihottavinta, mitä mies voi sinulle tehdä? Saatko sitä tarpeeksi?" kysyy nimimerkki Miellytämishaluinen.
Vastaa tässä:
Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!
Mitä itse haluaisit kysyä naisilta?
Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
20:49
Amsterdamissa puhkesi täysi sekasorto – suurseuran ottelu jouduttiin keskeyttämään
-
20:42
"Nyt tärähti!" – Jorma Uotinen villiintyi Sointu Borgin ja Henri Tannerin tanssista
-
20:27
Yleisö villiintyi Jarkko Niemen sambasta – myös tuomarit ylistivät: "Ihan sama mitä teet, näytät uskottavalta"
-
20:20
Vinkit päänahan hoitamiseen: Kaksi asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä
-
20:15
Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila odottaa esikoistaan: "Meidän pieni ihme"
-
Lataa lisää