Miljoonasade kuopattiin takavuosina jo kerran – laulaja Heikki Salo yhtyeen henkiin herättämisestä MTV:lle: "En käännä takkia enää milloinkaan"

Tuhansien tarinoiden Miljoonasade - Heikki Salo 7:12
Miljoonasateen laulaja Heikki Salo vieraili Huomenta Suomessa 31. tammikuuta 2019.

Vuonna 1985 perustettu Miljoonasade jatkaa uraansa täydellä höyryllä. Vuoden alussa julkaistiin uusi albumi sekä yhtyeen tarinan kertova kirja ja tänä viikonloppuna käynnistyy konserttisalikiertue.

Jyväskylässä vuonna 1985 perustettu Miljoonasade-yhtye on aktivoitunut tänä vuonna toden teolla. Yhtyeen tarinan kertova Mikko Lundellin kirjoittama historiikki Miljoonasade (Like, 2019) julkaistiin tammikuussa.

Helmikuun alussa ilmestyi yhtyeen uusi albumi Karkumorsian, jolta löytyy kahdeksan uutta kappaletta sekä muutamia uudelleensovitettuja lauluja yhtyeen pitkän uran varrelta.

– Kirja ja levy pyrittiin kypsyttämään suurin piirtein samaan aikaan. Se oli ihan tietoista, Miljoonasateen laulaja Heikki Salo kertoo MTV Uutisille.

– Musiikin suhteen on ollut luova kausi päällä jo pitkään. Olemme tehneet koko ajan uusia kappaleita. Sähköinen rouva Maa -albumi julkaistiin vuonna 2016 ja sen jälkeen olemme julkaisseet muutamia singlejä. Nyt sitten saimme albumin ulos.

Salo, 61, kuvailee ensimmäistä Miljoonasateesta kirjoitettua kirjaa merkittäväksi jutuksi.

– Siinä meni aika kauan ennen kuin kirja tehtiin. Se johtui varmaan meistä itsestämme: me välillä vähän hyljeksimme tätä bändiä, Salo sanoo.

– Olemme ehkä viisi-kuusi vuotta jäljessä siitä aikataulusta, missä bändeistä yleensä kirjoitetaan kirjoja. Mutta ei se nyt haittaa.

Miljoonasade on ollut olemassa 34 vuotta. Välillä yhtyettä ei tosin ollut olemassa lainkaan.

Siskon luo San Diegoon -albumi julkaistiin vuonna 2001 ja sen jälkeen keikkailimme pari vuotta. Sen jälkeen aloimme itse ajaa bändiä alas, Heikki Salo muistelee.

– Eihän meidän perussuosiomme missään vaiheessa hiipunut. Keikkailimme aktiivisesti ja keikoilla kävi väkeä, mutta me hyydyimme. Kone hyytyi.

Salo, kitaristi Matti Nurro, basisti Ari Laaksonen, rumpali Jarmo Hovi ja kosketinsoittaja Olli Heikkinen eivät 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen edetessä oikein tienneet, mitä he tekisivät Miljoonasateen kanssa.

– Kaikki tekivät silloin jotain muuta. Ihan merkittäviäkin asioita: yksi väitteli tohtoriksi, yksi opiskeli Boeing-suihkukoneen lentäjäksi ja itse kirjoittelin näytelmiä ja kirjoja. Vuonna 2009 kerroin bändikavereille, että julkaisen sooloalbumin ja haluan tietää, mitä Miljoonasateelle tapahtuu, Salo jatkaa muistelua.

– Keneltäkään ei tullut oikein mitään vastausta ja sanoin, että sitten Miljoonasade lopetetaan. Ja silloin yhtye sitten lopetettiin virallisesti. Epäilen, että osa bändistä ei uskonut sitä kyllä silloinkaan, mies naurahtaa.

Viisi vuotta myöhemmin Miljoonasade herätettiin henkiin. Syksyllä 2014 yhtye osallistui Ylen We Want More -ohjelmaan, jossa viisi aikanaan lopettanutta kokoonpanoa palasivat lavoille.

Miljoonasateen lisäksi ohjelmassa paluun tekivät Don Huonot, Mascara, Kwan ja Neon 2.

– Silloin sanoin haastatteluissakin, että Miljoonasade palaa vain tämän yhden ohjelman ajaksi ja sitten palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen. Mutta ei se käynytkään niin, Heikki Salo sanoo.

– Menimme studioon. Olli Heikkinen lähti bändistä kesken ohjelman. Tomi Aholainen liittyi bändiin kosketinsoittajaksi ja puhalsi meihin uutta henkeä. Meikäläinen käänsi takkinsa komeasti.

Heikki Salo ei ole katunut takinkääntöä hetkeäkään.

– Enkä tule kääntämään takkia toisinpäin enää milloinkaan. Tällä mennään loppuun asti, kaikkea muuta siinä sivussa tehden. Miljoonasade voi erittäin hyvin.

Olemassaolonsa aikana 14 studioalbumia julkaisseen Miljoonasateen yksi tunnetuimmista kappaleista on vuonna 1988 julkaistu Olkinainen.

Tämän artikkelin kirjoittaja oli tuolloin noin seitsemänvuotias. Olkinaisen musiikkivideo tuntui tuolloin television musiikkiohjelmista, kuten Hittimittari tai Levyraati, nähtynä hyvin pelottavalta.

– Muistan, kun Arto Melleri (vuonna 2005 kuollut runoilija) sanoi joskus, että hänen veljensä pelkäsi Olkinainen-biisiä suunnattomasti. Moni muukin on tullut sanomaan pelänneensä varsinkin lapsena sitä kappaletta, Heikki Salo kertoo ja pyytää anteeksi mahdollisesti aiheuttamiaan painajaisia.

– Kyllähän minä tekijänä tavallaan hallinnoin sitä biisiä, joten minulla on siitä tosi vahvat mielikuvat. Mutta olen oppinut, että niistä ei pidä kertoa. Siinä voi pilata kuulijan oman tulkinnan. Pyrin jo itse biisillä määräämään kuulijan ajatusta ja tunnemaailmaa. Se pitää vain hyväksyä: kappale elää omaa elämäänsä.

Miljoonasateen perustamisesta on kulunut tänä vuonna 34 vuotta. Millaisia huippuhetkiä yhtyeen uran varrelta on jäänyt Heikki Salon mieleen?

– Mehän teimme tavallaan maailmanennätyksen esiintymällä veden alla vuonna 1995, Salo sanoo hetken mietittyään.

Yhtye soitti Rocktopus-nimisen vedenalaisen konsertin kesäkuussa 1995 Turun Down by the Laituri -festivaaleilla Samppalinnan maauimalassa sekä muutamaa päivää myöhemmin Jyväskylän uimahallissa.

– On matkan varrelle osunut paljon ikimuistoisia hetkiä ja keikkoja. On siellä ollut tosin myös kaksi keikkaa, joita ei ollut, joista päätimme bändin kanssa yhdessä keikan jälkeen, että niitä ei ollut, Salo nauraa.

– Mutta niitä on ollut vain kaksi näinkin pitkän uran aikana!

Heikki Salo pohtii, että vedenalainen keikka 1990-luvun puolivälissä sekä esiintyminen keväällä 1988 Tallinnan laululavalla 100 000 katsojan edessä ovat olleet todella ikimuistoisia hetkiä.

Salo muistaa yhden tuoreemmankin huippuhetken.

– Julkaisimme Sähköinen rouva Maa -albumin vuonna 2016. Pelikaani-ristikkolehteä julkaiseva ristikkoguru Erkki Vuokila julkaisi tuolloin lehdessä ristikon, jonka pystyi ratkaisemaan vain, jos oli kuunnellut uuden levymme. Pääpalkinto oli Miljoonasateen olohuonekeikka, laulaja kertoo.

– Niinpä eräänä iltapäivänä löysimme itsemme keikalta olohuoneesta Vampulassa, Porintien varrelta läheltä Huittisten kaupunkia. Siellä oli mummoa ja pappaa, isää ja äitiä.

Olohuonekeikalla oli kaikkiaan noin kahdeksan henkeä.

– Piti olla enemmänkin. Perheen murrosikäinen poika ei suostunut tulemaan huoneestaan ulos, Salo naurahtaa.

---

Miljoonasateen konserttisalikiertue starttaa lauantaina 9. maaliskuuta 2019 Espoon Sellosalista. Kiertueaikataulu löytyy täältä.

Lue myös:

    Uusimmat