Miljardööri osti maailman kalleimman timantin 7-vuotiaalle tyttärelleen

Sveitsissä Genevessä eilen maailmanennätyshintaan myydyn timantin osti hongkongilainen miljardööri Joseph Lau 7-vuotiaalle tyttärelleen.

Lau omaksoi Blue Moon -nimisestä (Sininen kuu) timantista yli 48 miljoonaa dollaria eli noin 40 miljoonaa euroa Sotheby’sin järjestämässä huutokaupassa.

Lau nimesi timantin välittömästi uudelleen ”Josephinen siniseksi kuuksi”.

Mies oli aiemmin ostanut Christie’sin järjestämästä huutokaupasta tyttärelleen myös toisen, vaaleanpunaisen timantin 28,5 miljoonalla dollarilla. Lau antoi myös tälle timantille uuden nimen ”Sweet Josephine” tyttärensä mukaan.

Liikemiehen edustaja on vahvistanut Laun timanttiostokset uutistoimisto AFP:lle.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lau hankki tyttärelleen kalliita jalokiviä. Vuonna 2009 Lau hankki tuolloin vasta taaperoiässä olleelle tyttärelleen 9,5 miljoonan dollarin hintaisen sinisen timantin. Timantti kantaa nykyisin nimeä ”Josephinen tähti”.

Kiinteistöbisneksellä omaisuutensa tienannut Lau sai viime vuoden maaliskuussa tuomion lahjonnasta Macaulla. Lau todettiin syylliseksi ministerin lahjontaan, joka liittyi tekeillä olevaan kauppaan.

Lau tuskin joutuu suorittamaan tuomiotaan, sillä Macaulla ja Hong Kongilla ei ole keskinäistä luovutussopimusta.

 

Lue myös:

    Uusimmat