Miksi Suomen vauraimmassa kaupungissa hoitoon pääsy on heikointa? Johtaja vastaa

Hoitotakuu kiristyy – Lähtöasetelmissa suuria eroja eri puolilla Suomea 3:20
Katso videolta, miten Turpeisen mukaan Helsinki pyrkii täyttämään hoitotakuun kiristyvät vaatimukset.

Helsingissä on vaikein lähtötilanne kiristyvän hoitotakuun ehtojen täyttämiseksi. Terveys- ja päihdepalveluiden johtaja Leena Turpeisen mukaan syyt tähän ovat moninaiset.

Turpeisen mukaan koronapandemia haastaa yhä Helsinkiä, jolla on edelleen iso palvelu- ja hoitovelka. Tämä yhdistyy hänen mukaansa henkilöstön huonoon saatavuuteen.

Hoitotakuu kiristyy kahteen viikkoon – tässä ajassa hoitoon pääsee nyt 2:17
Hoitotakuu kiristyy kahteen viikkoon – tässä ajassa hoitoon pääsee nyt

Hoitotakuun kiristymiseen on kuitenkin jo varauduttu, ja esimerkiksi uudenlaisten toimintamallien käyttöönotolla on saatu hyvältä vaikuttavia tuloksia. Uudessa mallissa tarkoitus on tehdä jo hoidonarvioinnissa mikä voidaan ja näin välttää jonoutumista.

– Hoidetaan kerralla kuntoon niin pitkälle kuin mahdollista, Turpeinen kertoo.

Videolla hän kertoo myös erilaisista digitaalisista ratkaisuista ja siitä, miten terveydenhoidon palveluita hankittaisiin yksityisiltä yrityksiltä.

Hoitotakuu tiukkenee – miten terveysasemat pärjäävät? 13:31
Katso video: Näillä keinoilla Kivikon terveysasema onnistui nollaamaan pitkiksi venyneet hoitojonot.

Lue myös:

    Uusimmat