Mainos

Miksi omat kaverit eivät tunnu läheisiltä? "Huomattava osa ihmisistä on yksin yhdessä"

Määrä ei korvaa laatua – varsinkaan ihmissuhteissa. Mutta jos ei 35 vuodessa onnistu saamaan ystävää, onko elämässä jokin mennyt pieleen?

Sata kaveria. Nolla ystävää.

Monella on perhe, kavereita ja työyhteisö, mutta yksinäisyys satuttaa silti. Määrä ei korvaa laatua – varsinkaan ihmissuhteissa.

– Sosiaaliset suhteet ja niiden olemassaolo ei korvaa laadullisesti merkityksellistä ihmistä. Voi olla paljonkin sosiaalisia suhteita, Facebookissa satoja kavereita, mutta meillä ei ole niitä sosiaalisesti merkitseviä, laadullisesti hyviä suhteita, kertoo Juho Saari, professori ja johtaja Itä-Suomen yliopistossa.

"Koen, etten sulaudu porukkaan yhtä helposti kuin muut kaverini. Jään helposti kuuntelijaksi ja porukan ulkopuolelle."

Kun puhutaan laadullisesti hyvästä ihmissuhteesta, tarkoitetaan sitä ihmistä, jonka puoleen voi kääntyä koska tahansa, kun elämässä on vaikeaa.

– On harhakäsitys, että esimerkiksi parisuhde suojaisi yksinäisyydeltä. Huomattava osa parisuhteessa olevista ihmisistä on niin sanotusti yksin yhdessä: vaikka heillä on fyysinen toisen ihmisen läsnäolo, he ovat emotionaalisesti yksin suhteessa. Tiedämme tutkimuksista, että naisilla tämä emotionaalinen yksinäisyys on paljon yleisempää kuin miehillä. Se on myös keskeinen aivoeron riskiä lisäävä tekijä, Saari kuvaa.

Kaverin kanssa suhde ei ole samanlainen kuin sydänystävän kanssa.

– Kauniisti sanottuna tunteet tarttuvat: ihmiset tartuttavat toisiinsa tunteita, ja siitä syntyy pysyviä ystävyyssuhteita. Syntyy emotionaalinen side kahden ihmisen välillä. Se kestää epäsymmetrisiä tilanteita, jossa toinen ystävä antaa enemmän kuin toinen, pidemmänkin aikaa. Ajatuksena on, että pitkällä aikavälillä vuorovaikutus on symmetrisempää, mutta ystävyyssuhde kestää tämän tyyppisiä poikkeamia, Saari sanoo.

"Tuntuu, että olen aina vääränlainen. Ikäisessäni seurassa olen liian kypsä nykyteinien käytökselle ja vanhemmassa seurassa koen vain olevani fyysisesti liian nuori. Olen koko elämäni ollut kiusattu, joten uusien ihmissuhteiden solmiminen ei ole turhan helppoa. Ja vanhoissakin ihmissuhteissa olen herkkä huomaamaan ja tulkitsemaan asioita ilmeistä ja eleistä puheeseen. Suvussani olen myös syrjässä. "

– Oma asiansa on niin sanottu homofilian periaate, eli ystävät ovat usein saman tyyppisiä. Samankaltaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Tässä tapauksessa tilanne yksinäisten kannalta tilanne on se, että he eivät usein ole tässä mielessä toisia ihmisiä puoleensa vetäviä yksilöitä.

Onko yksinäisen elämässä jokin mennyt pieleen?

Moni aikuinen kuitenkin elää ilman läheistä ihmissuhdetta. Ei ole ketään, kelle puhua. Jos ei 35 vuodessa onnistu saamaan ystävää, onko elämässä jokin mennyt pieleen?

– En menisi sanomaan, että elämä on lähtökohtaisesti mennyt jotenkin pieleen, jos sosiaalisia suhteita ei ole rakentunut. Mutta selvää on, että jos ihminen lähempänä kolmeakymmentä on tilanteessa, että hänellä ei juurikaan ole toimivia ja tukevia sosiaalisia suhteita oman perheen ulkopuolella, tähän asiaan hänen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, Saari sanoo.

"En kuulu joukkoon. Olen ulkopuolinen. Luulen, että lapseni ovat perineet tämän tunteen minulta. Onko asia periytynyt vai ovatko he oppineet mallistani? Tuntuu, että olen näkymätön."

Yksinäisyys on hyvin pysyvä olotila, jos se pääsee kehittymään. Jos sosiaalisten suhteiden rakentuminen ei pääse myönteisellä tavalla alkuun varhaisessa vaiheessa, se on usein pysyvä tila.

Saaren mukaan yksinäisyyden siirtymistä vanhemmilta lapsille on tutkinut esimerkiksi dosentti Nina Junttila Turun yliopistosta. Yksinäisten vanhempien lapset ovat usein yksinäisiä, eikä kierrettä ole helppo katkaista.

– Tässä on kaksi puolta: kun puhutaan enemmän tai vähemmän tilapäisesti yksinäisestä ihmisestä, jolla on yksinäisyys ei ole identiteetin muoto, hän pystyy tilanteessa hyvinkin luontevasti hakeutumaan toisten ihmisten pariin. Eli harrastuksiin, erilaisiin julkisiin tilaisuuksiin, osallistuu erilaisiin matalan kynnyksen kautta luotaviin tapahtumiin, kuten opiskelijayhdistyksen erilaisiin juttuihin. Jos puhutaan yksinäisen identiteetin omaavasta ihmisestä, se vaatii jo paljon enemmän ponnisteluja, Saari sanoo.

"Haaveissa on aloittaa harrastuksia tai ylipäänsä olla paikassa, joissa kulkee ihmisiä – eli fyysisiä tapaamisia tulee useampia. Itseäni hoidan tekemällä itse itseni mahdollisimman kotoisaksi. Että ainakaan minä itse en petä itseäni, olen paikalla itselleni, kuuntelen itseäni, ajatuksiani, tunteitani. Olen itse mahdollisimman hyvin itselleni se, jota kaipaisin muilta. Minussa on kuitenkin paljon hyvää, toivottavasti joku sen vain huomaisi. Siihen asti yritän olla itse itselleni paras."

Yksinäisen identiteetillä tarkoitetaan ihmistä, joka määrittää itsensä vaikkapa asiantuntijan tai toimittajan sijaan yksinäiseksi. Yksinäisyys jatkuu pitkään ja vaikuttaa terveyskäyttäytymiseen ruokailutottumuksista ja liikuntatottumuksista alkaen.

– Usein tilanne on se, että jos ihminen omaa yksinäisen identiteetin, nouseminen tilanteesta omin voimin on hyvin haasteellista. Viimeinen asia, mitä tällaisessa tilanteessa kannattaa tehdä, on mennä sanomaan "ota itseäsi niskasta kiinni ja mene toisten ihmisten pariin".

No, eikö ihmistä sitten voisi vain mennä hakemaan kotoa? Nyt peittoamme yksinäisyyden yhdessä! Saaren mukaan ihmiset suhtautuvat kuitenkin varauksellisesti siihen, että joku lähestyy heitä aikeenaan nimenomaan vähentää yksinäisyyttä.

– Vanha sanonta on, että yksinäisen ystävänä ei halua olla toinen yksinäinen. Siinä on tiettyjä ulossulkemisen prosesseja. Tiedämme paljon siitä, kuinka vaikeaa yksinäisen tilanteesta nouseminen on.



Kursivoidut kohdat ovat lukijoiden tarinoita. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.