Kulmakarvat vai ei? Saimi Hoyer kertoo miten hänen omintakeinen tyylinsä syntyi. Kannattaako look kopioida?
Useat suomalaiset siistivät nyppimällä tai vahaamalla kulmakarvansa, mutta osa naisista uskaltaa jopa ajaa ne kokonaan pois.
Kulmakarvattomuuden puolestapuhuja Saimi Hoyer kertoi I Love Me -messuilla miten hänen omintakeinen tyylinsä syntyi. Ex-mallin kulmakarvat katosivat jo parikymmentä vuotta sitten uran alkuaikoina.
– Kun aloittelin mallin hommia vuonna 1995 Milanossa, eräs valokuvaaja otti minusta kuvia ja sanoi yhtäkkiä meikkaajalle, että ajetaan kulmakarvat kokonaan pois. Katsoin kuvaajaa ja sanoin, että "mitäh?". Valokuvaaja ajoi kulmakarvat kuitenkin pois ja sillä tavalla otettiin ensimmäiset muotikuvat kansioon, joka aloitti mallinurani, Hoyer kertoo.
Hoyer ei kasvattanut kulmakarvojaan takaisin tai, monien vaaleiden suomalaisnaisten tapaan, piirtänyt niitä meikkikynällä.
– Siitä tuli tavaramerkki eli sitten en enää voinut kasvattaa niitä takaisin. Ja sitten jäin tällaiseksi, Hoyer nauraa.


