Miksi koronarokotteiden toimitukset eivät suju? Lääkeyhtiöpomot EU-parlamentin tentattavana

0:44
Törkeyden huippu? Kaksi naista pukeutui vanhuksiksi ja yritti päästä koronarokotukseen Yhdysvalloissa.

Koronarokotteita kehittävien ja valmistavien lääkeyhtiöiden johtajia on tänään tentattavana Euroopan parlamentin ympäristö- ja kansanterveysvaliokunnan sekä teollisuusvaliokunnan yhteisessä kuulemisessa.

Valiokuntien kuuleminen pidetään alkuillasta Suomen aikaa, ja puheenaiheena on erityisesti rokotetuotannon kasvattaminen.

Koronarokotteiden toimitukset eivät ole sujuneet odotusten mukaisesti EU-maissa muun muassa tuotantovaikeuksien vuoksi. Myös EU-maiden johtajat keskustelevat samasta aiheesta tänään omassa videohuippukokouksessaan.

Parlamentin kuultavana on tänään muun muassa lääkeyhtiö Astra Zenecan toimitusjohtaja Pascal Soriot, Modernan toimitusjohtaja Stephane Bancel ja Curevacin toimitusjohtaja Franz-Werner Haas.

Kuulemiseen osallistuvat myös terveyskomissaari Stella Kyriakides ja sisämarkkinakomissaari Thierry Breton.

Yhteishankinnassa 2,6 miljardia rokoteannosta

EU-maat ovat yhdistäneet voimansa koronarokotteiden hankinnassa, ja neuvotteluja lääkeyhtiöiden kanssa on vetänyt EU-komissio. Tähän mennessä EU:n yhteishankinnassa on varattu ostomahdollisuus 2,6 miljardiin rokoteannokseen yhteensä kuudelta eri valmistajalta.

EU-myyntiluvan on tähän mennessä saanut kolme eri rokotevalmistetta. Koronarokotukset aloitettiin EU-maissa Biontechin ja Pfizerin rokotteella joulukuun lopussa. Tammikuun alussa luvan sai Modernan rokote, ja tammikuun lopussa hyväksyttiin Astra Zenecan rokote.

Euroopan lääkevirasto käsittelee parhaillaan Johnson & Johnsonin rokotteen myyntilupaa. Käsittely saattaa valmistua maaliskuun puolivälissä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja