Mikko Rantanen MM-historian kovimpien joukkoon – edellä vain kaksi venäläistähteä, yksi NHL-vahvistus omassa kastissaan

Wayne Gretzky loisti turnauksen tähtenä – Suomen MM-kotikisat 1982 olivat menestys 2:04
Tässä kaikkien aikojen MM-vahvistus: Wayne Gretzky (oik.) loisti turnauksen tähtenä – Suomen MM-kotikisat 1982 olivat menestys. Katso upeata kuvaa 41 vuoden takaisista kotikisoista.

Mikko Rantasta voidaan hyvällä syyllä pitää Leijonien kaikkien aikojen kovimpana MM-vahvistuksena, MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen ja C Moren asiantuntija, moninkertainen arvokisakävijä Olli Jokinen suitsuttavat. 

– Sensaatiomaista, Petteri Sihvonen toteaa, kun häneltä kysyy mielipidettä Rantasen MM-kotikisareissuun

Sitä se todella on. Rantanen on urakoinut viimeisen kahden kauden aikana valtavan määrän pelejä ja minuutteja. Vuosi sitten hän oli johdattamassa Colorado Avalanchea Stanley Cupin mestariksi, ja vaikka kuluva kausi päättyi Seattle Krakenin käsittelyssä pudotuspelien avauskierroksella, suomalaishyökkääjä paahtoi vyölleen Avalanchen kauden kaikki ottelut hurjilla minuuttimäärillä. 

Tästä huolimatta Rantanen vastasi Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen kutsuun myöntävästi. 

– Jääkiekkoperheen pää liittyy mukaan ja kunnioittaa läsnäolollaan, Sihvonen muotoilee. 

– Rantasella ei ole enää mitään näytettävää, mutta hän haluaa mukaan osallistumisen ja pelaamisen ilosta.

Rantanen on Jaloselle tuttu pelaaja Nuorten Leijonien MM-kultajoukkueesta vuodelta 2016. Jalonen toimi tuolloin ryhmän päävalmentajana. 

– Rantanen tietää systeemin, minkä lisäksi hän voi pelata laidassa ja keskellä.

– Hän, jos kuka, on pelaaja, joka tekee pelikavereistaan parempia. Tätä tulen seuraamaan mielenkiinnolla. Hän on pelaaja, joka osaa kaiken, Sihvonen suitsuttaa. 

Rantasen edellä vain kaksi venäläistähteä

Palataan vielä mainintaan kaikkien aikojen MM-suomalaisvahvistuksesta. 

Tilastot antavat tälle pontta. Rantasen tämän kauden tehot, 55+50=105, ovat kuohkeinta kermaa Leijonien NHL-vahvistusten keskuudessa MM-historiassa. 

Teemu Selänne ylsi 107 tehopisteeseen kaudella ennen kevään 1999 MM-kisoja. Maalimäärässä hän jäi kuitenkin tuolloin Rantasen taakse. 

Ja jos vertailuun otetaan MM-kisojen kansainväliset vahvistukset, Rantasen edelle nousee 2000-luvulla NHL-maaleilla mitattuna vain kaksi venäläisnimeä, Pavel Bure ja Aleksandr Ovetshkin

Bure mätti kaudella 1999-2000 tehot 58+36=94 ja oli osana Venäjän katastrofaalista kotikisarupeamaa myöhemmin keväällä. Ovetshkin iski huimat 65+47=112 sesongilla 2007-2008 ja johdatti Venäjän MM-kultaan.  

Rantanen on siis nimekkäässä seurassa. 

– Huikea vahvistus. Ja hän on muutenkin kuin tehopisteiden valossa mieluisa vahvistus. Hän tulee voittavasta ympäristöstä, ja on voittanut aiemminkin, Olli Jokinen aloittaa. 

– Hän tulee kisoihin yksi päämäärää mielessä: voittaa MM-kulta. 

Johtajuus. Särmä. Tunnollisuus. Myös näitä sanoja Jokinen yhdistää Rantaseen. 

– Hän tuo maalintekovoiman lisäksi maalineduspelaamista. Hän pystyy operoimaan maalin edessä – tekee maaleja ohjauksilla ja irtokiekoista alle viiden metrin päässä maalista. Tuollaisia pelaajia ei ole koskaan liikaa.  

Palataan vielä MM-kisojen kaikkien aikojen NHL-vahvistuksiin. 

Spekulointi kovimmasta voidaan päättää nimeen Wayne Gretzky ja Suomen vuoden 1982 turnaukseen. 

Gretzky mätti uransa ainoissa MM-kisoissa 10 ottelussa tehot 6+8=14 ja saavutti pronssia Kanadan paidassa. Ennen reissua Suomeen hän iski NHL-kaudella tehot 92+120=212. Ihan kelvollista. 

Lue myös:

    Uusimmat