Mikael Gabrielin Gumball-ralli loppui lyhyeen – jäi kyydistä jo alkutaipaleella

Suomen tiimin Gumball-ralli on kohdannut vaikeuksia jo alkutaipaleella.

Vuoden 2015 Gumball-ralli starttasi viime sunnuntain Tukholmasta.

Gumball 3000 saa nimensä ajettavan matkan pituudesta maileina. Vastaava matka kilometreinä on osapuilleen 4800 kilometriä.  

Suomen Team Taxi tekee Gumball-historiaa osallistumalla ralliin nimensä mukaisesti taksilla. Kun ruutulippu heilahtaa, Suomen tiimin jäsenet Esko Seppänen, LeftFoot, Mikael Gabriel ja Musta Barbaari hyppäsivät taksikuljettajan ohjastaman Volvo S80:n kyytiin ja mittari laitettiin päälle.

Tästä matka jatkui Osloon, Kööpenhaminaan ja Amsterdamiin, mistä kilpailijat autoineen lennätettiin Yhdysvaltoihin San Franciscoon keskiviikkona 27. toukokuuta.

Suomen tiimi kohtasi Amsterdamissa odottamattomia vaikeuksia. MTV.fille vahvistetaan räppäri Mikael Gabrielin jääneen rannalle lentokoneesta. 

– Heräsin vähän myöhässä, mutta muut ehtivät koneeseen. Itse päätin sitten jäädä Amsterdamiin. En ollut suunnitellut sitä etukäteen, niin vain pääsi käymään. Mutta diggaan Amsterdamista, niin ihan kiva oli jäädä sinne, keskiviikkoiltana takaisin Suomeen palannut Mikael Gabriel kertoo.

Muut tiimin jäsenet sen sijaan ehtivät koneeseen ja lensivät Yhdysvaltoihin.

– Mikael Gabriel tosiaan nukkui pommiin, meillä oli ollut edellisenä iltana hienot juhlat, ja olimme myös todella väsyneitä. Aamulla oli kaikilta aika hektinen lähtö, tiimin järjestelyjä hoitava Juha Kvist Betsafelta kertoo San Franciscosta käsin.

Gumballin viimeiset etapit ovat Los Angeles ja Las Vegas, minne kilpailu huipentuu. Kisa-autot starttaavat Yhdysvaltojen osuudelle perjantaina 29. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat