Mikä selittää yläkouluikäisten poikien tupakoinnin kasvua? Asiantuntija nostaa esille Netflixin ja nuuskan puutteen

EHYT ry:n Ilmo Jokinen kertoo, kuinka huolissaan hän on, kun nuorten tupakoinnin vähentyminen on pysähtynyt 3:00
EHYT ry:n Ilmo Jokinen kertoo, kuinka huolissaan hän on, kun nuorten tupakoinnin vähentyminen on pysähtynyt.

Yläkoululaisten poikien tupakanpolton vähentyminen on pysähtynyt ja kymmenissä kunnissa poikien päivittäinen tupakointi on kasvanut korona-aikana merkittävästi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn vastauksista selviää, että joissain kunnissa poikien tupakointi on moninkertaistunut. THL toivookin tupakan ostoikärajan nostamista 20 ikävuoteen.

Ehkäisevän päihdetyön nuoret-osaston päällikkö Ilmo Jokisen mukaan syitä tupakoinnin lisääntymiseen on monia. Jokinen nostaa esille niin Netflixin kuin koronan aiheuttamat vaikeudet nuuskaan saatavuuteen.

– Suomessa ajatellaan, että tupakka on voitettu kanta ja sitä ei enää polteta, se on menneisyyttä. Tupakkateollisuus on kuitenkin massiivinen teollisuus ja se laittaa tupakkaa paljon esille eri paikkoihin.

– Esimerkiksi Netflixistä on tehty tutkimus, miten nuorten suosimissa tv-sarjoissa tupakka näkyy. Yli 90 prosentissa juuri niistä sarjoista, mistä nuoret tykkää, poltetaan paljon tupakkaa.

Kyselyn mukaan tupakointi on lisääntynyt pienemmillä paikkakunnilla.

– Voi olla kyse sattumasta. Tiedetään, että korona on aiheuttanut nuuskan jakeluun hankaluuksia. Ihmiset, jotka laittomasti myyvät nuuskaa lapsille, niin nuuska on heiltä loppunut. Voi olla, että jollain paikkakunnalla nuuska on korvattu tupakalla.

Lue myös:

    Uusimmat