Aki Hintsan merkitys F1-kuljettajille oli valtava. Entinen kuljettaja Mika Salo otti Hintsan poismenon vastaan raskaasti.
58-vuotiaana kuollut Hintsa oli koulutukseltaan ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri. Uskonnollinen vakaumus johti hänet 1990-luvulla lähetystyöhön ja lääkäriksi Etiopiaan, missä hän tutustui muun muassa kestävyysjuoksija Haile Gebrselassieen. Kokemukset hoitotyöstä alkeellisissa sairaalaoloissa ja Gebrselassien yksinkertainen elämäntapa tekivät suuren vaikutuksen Hintsaan, joka alkoi kehittää omaa kokonaisvaltaista "Hintsan malliaan".
Toisen Etiopiassa vietetyn jakson jälkeen formulakuski Mika Häkkinen pyysi Hintsaa yhteistyöhön kanssaan. Kahtena seuraavana kautena Häkkinen voitti formula ykkösten maailmanmestaruuden, ja ovet formulamaailmaan avautuivat Hintsalle. F1 oli hänelle kuin laboratorio, jossa hän testasi ja ennen kaikkea kehitti malliaan ihmisen äärimmäisestä suorituskyvystä.
– Aki mullisti koko F1-treenaamisen ja kuntopuolen ihan täysin. Aki toi sinne ihan uuden näkökulman ja edelleen siellä on monta valmentajaa Akilta mukana. Hän mullisti koko asian, treenaamisen tarkoitus ja se, miten treenataan ja pidetään itseään kunnossa, muuttuivat. Aki muutti ajatusmaailman aika monelta kuskilta, Mika Salo sanoo.
– Lääkärinä hän oli aivan uskomaton mies, hän tiesi niin paljon juuri tästä meidän lajista erityisesti. Hän auttoi minuakin useat kerrat lääkärinä ja ystävänä. Kaikin puolin hieno mies, Salo kertoi syvästi liikuttuneena.
Hintsan luoma malli oman suorituskyvyn maksimoinnista on F1-sarjassa käsite. Kuljettajat ympäri maailman ovat hakeutuneet Hintsan ja hänen valmentajiensa suojiin. Salon mukaan kenelläkään muulla ei ole sellaista tietotaitoa, mitä F1:ssä tarvitaan.


