5G-verkon ympärillä käy nyt pöhinä ja uutisia aiheesta saa lukea tiuhaan tahtiin.
Monelle IT-alan ulkopuoliselle uuden teknologian kehitys on kuitenkin saattanut jäädä kaukaiseksi, jopa tuntemattomaksi asiaksi.
Tämä ei kuitenkaan ole ihme, sillä itse verkon kehittäjätkään eivät vielä täysin itsekään tiedä, minkälainen uudesta teknologiasta lopulta tulee. Tavoitteet ovat kuitenkin selvät.
– 5G nopeuttaa entisestään mobiililaajakaistayhteyksiä. Erityinen lisäpiirre, joka liittyy 5G:hen on se, että verkot pystyvät keräämään valtavan määrän informaatiota niin meistä ihmisistä, esineistä ja ympäristöstä. Tätä tietoa pystytään hyödyntämään tekoälyn avulla täysin uudentyyppisiksi sovelluksiksi, kertoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston 5G-verkon kehittäjätiimistä.