Migri: Vastaanottokeskuksia voidaan sulkea piankin – "Sijainti ja talous ratkaisevat"

Osa vastaanottokeskuksista saatetaan sulkea pikaisellakin aikataululla, kertoo maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että kymmeniä vastaanottokeskuksia saatetaan sulkea tänä vuonna, jos turvapaikanhakijamäärät pysyvät matalina syksyyn verrattuna

– Hätämajoituskeskuksia on joitakin kymmeniä ja niitä voidaan sulkea nopeastikin. Esimerkiksi Vantaalla suljettiin hätämajoitusyksikkö ennen joulua, sanoo Jaana Vuorio MTV Uutisille.

– Hätämajoituskeskuksia perustettiin syksyllä pikaisella aikataululla esimerkiksi toimistoon tai vastaaviin, jotka eivät sovellu pitempiaikaiseen asumiseen.

Sijainti ja raha ratkaisevat

Yleisesti vastaanottokeskuksissa on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Vuorio arvioi että enemmän keskuksia suljetaan ensi syksynä. Suljettavien keskusten kohdalla mietitään muun muassa sijaintia ja taloudellisia kysymyksiä.

– Turvallisuus on yksi asia, jota mietitään yhdessä polisin kanssa. Eli jos majoitusyksikkö on kaukana taajamista ja poliisilaitoksista, niin se voi puoltaa sulkemista, sanoo Jaana Vuorio.

Toisaalta alaikäisille turvapaikanhakijoille ollaan avaamassa alkuvuodesta uusia keskuksia.

– Aikuisille ja perheille ei olla avaamassa vastaanottokeskuksia, mutta alaikäisille avataan lähikuukausina jonkin verran keskuksia, joihin mahtuu noin 30 asujaa. Yksi tällainen avataan esimerkiksi Vantaan Kivistöön.

Vuorio kertoo turvapaikanhakijoiden määrän laskeneen syksystä radikaalisti.

– Vielä marraskuussa saattoi olla viikossa lähes 2 000 hakijaa. Joulukuussa mentiin alle tuhannen, ja nyt tammikuussa hakijoita on ollut viikossa alle 200. Viimeksi kesäkuun lopussa hakijamäärät olivat näin matalalla.

Lue myös:

    Uusimmat