Mieskin voi kärsiä raskausoireista – syndroomaa ei ole tunnustettu

Raskaus voi saada odottavan isänkin oireilemaan. Couvade-syndroomana tunnettuun tilaan liittyy esimerkiksi pahoinvointia, hormonaalisia muutoksia ja painonnousua.

Vauvan odotus vaikuttaa mieheenkin, joskus myös fyysisesti. Kumppanin tuntoihin ja tuntemuksiin voi eläytyä niin voimakkaasti, että tuleva isäkin alkaa huomata itsessään raskausoireita, kuten pahoinvointia ja painonnousua.

Odottavan isän raskauden aikainen oirehtiminen tunnetaan Couvade-syndroomana. Sitä ei ole lääketieteellisesti tunnustettu, mutta tutkimuksissa on havaittu, että asuinkumppanin raskaus voi vaikuttaa myös miehen hormoneihin. Jotkus puolestaan uskovat, että kyse on psykosomaattisista oireista, jotka johtuvat samaistumisesta kumppanin kokemukseen.

Couvade-syndrooma oireilee useimmin raskauden ensimmäisellä ja kolmannella kolmanneksella. Sen oireet kuulostavat samoilta kuin odottavan äidinkin kohdalla: ruokahalun muutoksia, pahoinvointia, unettomuutta, päänsärkyä, erikoisia himoja, ummetusta, painon nousua, rintojen kasvua ja nännien herkistymistä. Äärimmäisissä tapauksissa mies voi kokea kipua jopa synnytyksessä tai kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta!

Couvade-syndrooma on tutumpi maissa, joissa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisemmassa asemassa.

Aivan kuten eläimillä, myös ihmisillä voi esiintyä valeraskauksia, joiden aikana keho toimii kuten raskaana ollessa vaikka sikiötä ei olekaan. Tila on yleisempi naisilla, mutta joskus myös mies voi kehittää valeraskauden oireita.

Lähteet Wikipedia, Mayoclinic.com

Mies, miten odotusaika sujui?

Kerro, miten sinä suhtauduit isäksi tuloon. Vaikuttiko kumppanin raskaus itseesi ja millaisia tuntemuksia odotus herätti? Mikä raskausajassa hämmästytti, ilahdutti tai kauhistutti?

Lapsettomuudesta kärsinyt pari sai ilouutisen – katso!

Iholla-sarjassa Yrjänä avautui lapsettomuudesta. Ohjelmassa nähtiin kuitenkin todellinen yllätys, kun pariskunta saikin kuulla odottavansa lasta.

Lue myös:

    Uusimmat