Mies yritti tappaa jopa 9 poliisia – syyttäjä: Haulit viistivät poliisien ohi muutaman metrin päästä

Juhannusviikonlopun piirityksessä Pelkosenniemellä poliiseja kohti ammuttiin noin 20-40 metrin etäisyydeltä, sanotaan syytteessä. Tapausta puitiin alkuviikko Lapin käräjillä, jossa miestä syytetään yhdeksästä murhan yrityksestä, yhdeksästä laittomasta uhkauksesta sekä vaaran aiheuttamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Syyttäjä katsoo, että mies yritti tappaa virkatehtävissä olleita poliiseja ampumalla näitä kohti kaksi laukausta kiväärillä ja kolme haulikolla. Mies ampui laukauksia asuntonsa sisältä ja ikkunasta ja ulko-ovesta läpi. Tämä tapahtui pientaloalueella, jonne poliisi oli saanut kesäkuisena sunnuntaina hälytystehtävän laukausten vuoksi.

Esimerkiksi kaksi poliiseista oli syyttäjän mukaan ollut talon takapihalla suojakilven takana, kun mies ampui heitä kohti haulikolla kaksi laukausta ikkunan läpi noin 20 metrin etäisyydeltä. Laukausten hauleja osui puihin muutaman metrin päähän poliiseista.

Kaksi muuta poliisia taas käveli kilven takana hiekkatietä, kun mies syytteen mukaan ampui heitä kohti kiväärillä lasin läpi. Etäisyyttä oli noin 40 metriä. Laukaus meni ohi noin 15 metrin päästä, syytteessä kuvataan.

Ennen poliisien saapumista asunnon läheisyyteen mies oli syytteen mukaan uhannut puhelimessa, että ampuu, jos poliisit tulevat pihalle.

Syytteen mukaan mies osoitti suunnitelmallisuutta ja oli vahvassa humalassa. Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta.

Poliisi on kertonut, että mies on tunnustanut ampuneensa laukauksia mutta sanonut ampuneensa tarkoituksellisesti poliisien ohi. Esitutkinnassa ampumisen motiivi ei selvinnyt.

Veneilijöitä lähijoella 

Syyttäjä katsoo miehen aiheuttaneen vakavaa vaaraa ampumalla asunnostaan kaikkiaan noin 11 laukausta, joista ensimmäisen puoli seitsemältä aamulla ja viimeisen aamupäivällä noin kello 11.30. Asunnosta on muutama kymmenen metriä matkaa Kemijokeen. Joella oli veneilijöitä. 

Naapureihin on niin ikään muutamia kymmeniä metrejä. Poliisi evakuoi tilanteessa lähitaloja.

Tilanne ratkesi rauhallisesti.

 

Lue myös:

    Uusimmat