Mies valeli bensaa rivitaloasuntoon ja tuikkasi sen tuleen – ex-naisystävä kertoo kamppailleensa miehen kanssa sytyttimestä

Salon Perniön maaliskuisen rivitalopalon sytyttämisestä syytetylle 35-vuotiaalle miehelle vaaditaan ehdotonta vankeutta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan mies kaatoi bensiiniä rivitaloasunnon eteisen ja keittiön lattialle ja kasteli bensiinillä myös asunnon sohvan. Tämän jälkeen hän tuikkasi haastehakemuksen mukaan sohvan tuleen ja tuli levisi rikkoutuneiden ikkunoiden kautta kattorakenteisiin.

Rivitalossa asui yhteensä kymmenen ihmistä ja kiinteistössä oli palon syttyessä kuusi henkilöä. Tuli oli syyttäjän mukaan vaarassa levitä koko kiinteistöön.

Asunnossa asui asianomistajan korvausvaatimuksen mukaan myös nainen ja naisen kaksi lasta. Naisen mukaan mies yritti tuhota yhteisen kodin, koska oli hetki aiemmin tullut torjutuksi. Nainen ei enää halunnut jatkaa jo kertaalleen päättynyttä seurustelusuhdetta.

Naisen mukaan mies oli myös uhannut polttaa kodin lähtiessään hakemaan bensaa huoltoasemalta.

–  On lähinnä sattumaa, ettei tulipalo ole syttynyt jo (naisen) ja lasten ollessa vielä asunnossa sisällä ottaen huomioon, että syytetty oli tuolloin valellut bensaa itseensä ja asuntoon, naisen korvausvaatimuksessa sanotaan.

Naisen mukaan bensaa oli roiskunut myös hänen päälleen ja hän kamppaili sytyttimestä miehen kanssa. Hän ja lapset ehtivät kuitenkin poistua asunnosta ennen tulipaloa.

Naisen ja lasten koti ja irtaimisto tuhoutuivat

Tulipalon sytyttämisestä syytetty mies oli muuttanut naisen korvausvaatimuksen mukaan naisen asuntoon reilu vuosi ennen tulipalon tapahtuma-aikaa. Niinpä asunnon irtaimisto oli pääosin naisen omistamaa.

Naisen ja syyttäjän mukaan koko reilun 40 000 euron irtaimisto ja koti tuhoutui palossa kokonaan. Nainen on toistaiseksi joutunut selviämään ilman korvauksia maaliskuun lopulta asti.

– Vakuutusyhtiö ei ole toistaiseksi korvannut mitään omaisuutta lukuun ottamatta ennakkoa lastenhuoneen irtaimistosta, nainen sanoo vaatimuksessaan.

Nainen vaatii korvausta myös tilapäisestä haitasta, ansionmenetyksestä ja henkisestä kärsimyksestä. Hän kertoo olevansa syvästi järkyttynyt tapahtuneesta ja joutuneensa sairaslomalle stressin takia.

– [Nainen] katsoo syytetyn menettelyn loukanneen vakavasti [naisen] vapautta, rauhaa ja yksityiselämää, minkä lisäksi hän on joutunut lapsineen vakavaan hengen ja terveyden vaaraan, naisen korvausvaatimuksessa perustellaan.

Miestä syytetään törkeästä tuhotyöstä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Hän ajoi tulipalon sytyttämispäivänä syyttäjän mukaan 0,8 promillen humalassa yli sataakahtakymppiä ulos tieltä. Auto päätyi ojan yli pellolle, ja mies jäi henkiin.

STT ei ole saanut tietoa siitä, kiistääkö mies syytteen vai ei.

Lue myös:

    Uusimmat