Ihmisten ilo oli yhteinen, kun toimelias mies oikeuttaa itsensä rikkomaan auton ikkunan ja pelastaa koiran kuumuudelta.
Mies otti ohjat käsiinsä ja rikkoi auton ikkunan pelastaakseen koiran kuumasta autosta sunnuntaina Kanadan Ontariossa.
Ontarion provinssin Grand Bendissä tapahtuneesta sattumuksesta on uutisoitu esimerkiksi kanadalaisella sääsivusto The Weather Networkin sivuilla. Sivuston mukaan paikkakunnalla mitattiin tapahtumapäivänä sunnuntaina 28 asteen ylimpiä lämpötiloja.
Ikkunan särkemiseen kului aikaa jopa 20 minuuttia ja koiran omistajilla sen lisäksi 50 minuuttia saapua paikalle.
– Koira oli läpimärkä. Jos omistajilla olisi mennyt vielä toiset 50 minuuttia ja koira olisi jäänyt autoon, olisi lopputulos voinut olla kohtalokas koiralle, sivuston haastattelema videon kuvaaja Will Costa kertoi.
Videolla uumoillaan koiran hikoilleen itsensä märäksi. MTV Autot -toimituksen tietojen mukaan koira hikoilee kielensä kautta, joten koiran on täytynyt olla turkistaan märkä jostakin muusta syystä.
Videolla ikkunan rikkonut mies arvioi autossa olevan noin 45 celsiusastetta lämpöä.

