Mies raiskasi taksijonossa tapaamaansa Tinder-matchia tuntien ajan – poltti kannabista ja ”pimahti täysin”, uhri kertoi

Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen miehen kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Hämeenlinnalaismies oli raiskannut taksijonossa tapaamansa naisen sen jälkeen, kun kaksikko oli harrastanut seksiä yhteisymmärryksessä. Naisen mukaan mies oli "pimahtanut täysin" poltettuaan kannabista.

Tuomioon johtaneet tapahtumat ajoittuvat vuoteen 2019. Tapahtumapaikkana oli Hämeenlinna.

Mies oli kohdannut taksijonossa sattumalta naisen, jonka kanssa hän oli joskus aiemmin jutellut Tinderissä. He eivät muuten tunteneet toisiaan entuudestaan, eivätkä olleet koskaan tavanneet fyysisesti.

Juttu kuitenkin oletettavasti luisti, sillä kaksikko päätyi samalla taksilla miehen asunnolle. Siellä he harrastivat seksiä yhteisellä suostumuksella.

Yhdynnän jälkeen mies oli poltellut kannabista liesituulettimen alla. Nainen kertoi tästä oikeudessa. Hänen mukaansa mies oli tämän jälkeen "pimahtanut ihan täysin" ja käynyt raskain askelin telkeämässä asunnon oven jääkiekkomailalla.

Käski pitää "turvan kiinni"

Mies lähestyi naista uudestaan, mutta nainen ei enää halunnut seksiä. Mies ei antanut mitään painoarvoa tälle, vaan alkoi tehdä naiselle seksuaalisia tekoja väkisin. Mies käski naista pitämään "turpansa kiinni".

Mies raiskasi naisen monin eri tavoin. Tekojen aikana mies kuristi naista niin, että silmissä sumeni. Välillä nainen pyysi päästä vessaan, jotta pääsisi irti miehestä. Mies kuitenkin tuli mukaan ja raiskasi naisen vessassakin. Tämän jälkeen hän retuutti naisen takaisin sänkyyn ja jatkoi.

Nainen yritti rimpuilla vastaan, mutta mies väänsi ja käänteli tätä niin, ettei tämä pystynyt estämään.

Teot kestivät noin kahden tunnin ajan. Kun ne päättyivät, nainen vuosi verta.

Lopuksi mies kysyi naiselta, oliko tällä ollut kivaa.

Kahden vuoden ehdoton

Tapahtuneen jälkeen nainen tunsi häpeää ja syyllisyyttä ja ajatteli, ettei asiaan suhtauduttaisi vakavasti, jos hän kertoisi harrastaneensa miehen kanssa ensin seksiä omasta halustaan. Näin ei tietenkään ollut.

Kun nainen teki asiasta rikosilmoituksen, asia eteni ja päätyi lopulta käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Siellä vuonna 1986 syntynyt Jesse Juhani Talikka tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja huumausainerikoksesta. Mies valitti tuomiosta hoviin, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Suomessa on myös toinen samanniminen ja samana vuonna syntynyt henkilö. Hän on helsinkiläinen terveysalan yrittäjä, jolla ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa. 

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies joutuu suorittamaan 9 000 euron korvaukset uhrille.

Turun hovioikeus antoi ratkaisunsa asiassa eilen.

Juttua täydennetty kello 13.10 tiedolla tuomitun nimikaimasta. 

Lue myös:

    Uusimmat