Mies puukotti liikuntarajoitteisen kumppaninsa kuoliaaksi – peitteli tekoa viestittelemällä uhrin äidille

Mies murhasi liikuntarajoitteisen avopuolisonsa viime vuoden lokakuussa Kouvolassa.

Mies oli puukottanut liikuntarajoitteisen ja puolustuskyvyttömän naisen kuoliaaksi viidellä rintakehään kohdistuneella veitseniskulla. Lisäsi uhria oli lyöty useita muitekin kertoja veitsellä, sillä tällä oli esimerkiksi käsissään ja jaloissaan torjuntavammoja ja kasvoissa teräasevamma.

Teon jälkeen mies oli nostanut uhrin kortilla tämän tililtä 60 euroa käteistä. Myöhemmin mies oli lähetellyt uhrin äidille tekstiviestejä ja keskustellut tämän kanssa puhelimessa peitelläkseen tekoaan.

Väkivaltainen suhde päätyi naisen murhaan

Oikeus katsoi puolustuskyvyttömän naisen puukotuksen olleen tekotavaltaan erityisen raaka. Todistaja kuvaili pariskunnan suhdetta väkivaltaisena, jossa nainen oli tekijään nähden alisteisessa asemassa.

Vuonna 1993 syntynyt Tauno Antero Suorsa tuomittiin murhasta ja maksuvälinepetoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hänet määrättiin korvaamaan uhrin omaisille yhteensä 25 000 euron korvaukset. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Video: Lähisuhdeväkivalta on suuri ongelma monissa suomalaiskodeissa. Mirkku Merimaa on kokenut lähisuhdeväkivaltaa pienestä pitäen. Hän kertoi tarinansa Rikospaikka-ohjelmassa.

Rajoitustoimet saavat aikaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa monessa kodissa – lähisuhdeväkivaltaa kokenut kertoo nyt oman tarinansa 8:17


Lue myös:

    Uusimmat