Mies puukotti lapsensa äidin kuoliaaksi McDonald'sissa – oikeus antoi ankarimman rangaistuksen
Dimitri Allan Lindberg surmasi lapsensa äidin vakaasti harkiten ja erityisen raa'alla ja tavalla. Oikeus katsoi teon olleen murha.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Dimitri Allan Lindbergin, 30, elinkautiseen vankeuteen murhasta.
Mies murhasi entisen puolisonsa Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevassa McDonald'sissa, koska halusi tehdä heidän yhteisestä lapsestaan orvon.
Lindberg iski parikymppistä naista puukolla 13 kertaa yllättäen ja provosoimatta. Veriteko tapahtui iltakymmenen jälkeen lauantai-iltana 6. huhtikuuta 2024.
Nainen kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalle. Tilanteessa oli läsnä myös Lindbergin ja uhrin yhteinen lapsi, joka oli vasta kolmen viikon ikäinen.
Lapsi asui naisen kanssa.
Lindberg kiisi murhasyytteen ja katsoi syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään pahoinpitelyyn.
Mies oli yrittänyt sopia tapaamista naisen kanssa asuntoon, mutta ilmeisesti miehen toimintaa pelännyt nainen oli saanut sovittua tapaamisen ravintolaan. Syyttäjä epäili, että nainen epäili joutuvansa ansaan. Puolustuksen mukaan kyse oli kuitenkin siitä, että uhri ei halunnut miehen uutta naisystävää kotiinsa.
Neuvonpitoa pidettiin ravintolassa pitkään, yli tunnin, jonka ajan miehen naispuolinen tuttava odotti ravintolan ulkopuolella taksikuskin autossa. Oikeudessa tuotiin esille, että nainen oli tapaamisen aikana keskustellut puhelimessa miehen entisen puolison ja toisen lapsen äidin kanssa. Tätä kerrotaan seuranneen miehen "primitiivinen raivokohtaus" ja henkirikos.
Nainen tuomittiin suojelemisesta
Oikeus hylkäsi kahden Lindbergin avustamisesta syytetyn naisen syytteet avunnosta murhaan.
Sen sijaan toinen heistä, 23-vuotias tuomittiin rikoksentekijän suojelemisesta. Hän piilotteli Lindbergiä asuntonsa kellarissa ja auttoi rikoksessä käyteyn puukon hävittämisessä viemällä sen taloyhtiön sekäjätesäiliöön.
Oikeus katsoi 40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen oleva sopiva rangaistus.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, joten osapuolet voivat vielä valittaa siitä hovioikeuteen.
Uusimmat
-
15:18
Valkeakosken murhatuomio omaisten vaatimuksesta on hyvin harvinainen onnistuminen, oikeusoppineet arvioivat MTV:lle
-
15:13
Laskettelukausi alkoi jo Rukalla ja Levillä säilölumella – tältä avajaisissa näytti
-
15:09
Aiolikastikkeen takaisinveto! Myyty K-kaupoissa
-
15:06
Hornet-hävittäjä putosi ja lentäjä kuoli Espanjassa
-
14:53
Sanna Marin vastaa saamaansa rajuun kritiikkiin: "Kukaan ei olisi enemmän tyytyväinen"
-
14:33
Toto Wolff teki jyrkän Max Verstappen -päätöksen
-
14:29
SDP esittää epäluottamusta ministeri Taviolle ja koko hallitukselle
-
14:25
Joel Hallikainen veti keikan ulkohuussissa istuvalle henkilölle: "Ei se ihan tervettä ollut"
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
Lataa lisää