Mies pahoinpiteli lasta kiusanneet rasistiset huutelijat Espoossa – sai ehdollista vankeutta

Pariskunta puuttui tilanteeseen, jossa humalainen parivaljakko huuteli rasistisesti lapselle. Pariskunnan mies sai oikeudessa tuomion kahdesta pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta, koska kävi huutelijoiden kimppuun.

Välikohtaus sattui Espoossa elokuussa 2020. Tuomittu mies ja tämän naisystävä olivat olleet tapahtumien aikaan eräällä parkkipaikalla korjaamassa autoa. Paikalle oli sattunut myös kaksi päihtynyttä miestä sekä pyörällä liikkunut tummaihoinen lapsi.

Jompikumpi päihtyneistä miehistä oli huutanut rasistisia tummaihoiselle pojalle, minkä jälkeen miehet olivat vielä lähteneet seuraamaan poikaa – ilmeisesti siksi, että poika oli sanonut jotain takaisin.

Pariskunta oli huutanut, että kaksikon täytyisi rauhoittua. Miehet olivat jättäneet lapsen rauhaan, mutta lähteneet tulemaan kohti pariskuntaa. Pariskunta koki tilanteen uhkaavaksi.

Valvontakameranauha paljasti tilanteen

Välikohtaus tallentui videonauhalle. Videolla näkyy, että pariskunnan mies kävi huutelijoiden kimppuun, kun nämä olivat tulleet metrin tai parin päähän heistä.

Mies kaatoi ensin toisen miehistä ensin maahan ja sitten potki tätä useita kertoja keskivartalon alueelle ja löi vielä kerran kasvoihin. Vielä humalaisen noustua mies tönäisi tämän uudelleen kumoon. Toista miestä mies potkaisi vatsaan niin, että kenkäkin lensi jalasta. Mies kaatui maahan. 

Tapahtumien tuoksinassa mies vielä uhkasi toista miehistä autostaan ottamallaan vasaralla.

Välikohtaus päätyi poliisin selviteltäväksi ja myöhemmin käräjille. 

Mies pelkäsi, että huutelijoilla oli veitsi

Pahoinpitelyn kohteeksi joutuneille miehillä ei ollut tapahtumista juurikaan muistikuvia oikeudessa jaettavaksi. Toinen kuitenkin piti mahdollisena, että hän oli huutanut lapselle rasistisia solvauksia.

Miehiä ojentanut mies puolestaan selitti, että käyttäytyi tilanteessa siten kuin käyttäytyi, koska hän oli koki tilanteen uhkaavaksi ja pelkäsi, että miehillä oli veitsi mukanaan. Miehen mukaan toisella huutelijoista oli ollut "satanistien merkki" vaatteissaan.

Mies kertoi toimineensa itsepuolustustarkoituksessa ja vetosi hätävarjeluun. Oikeuden mielestä väkivalta ei ollut oikea ratkaisu tilanteessa. 

Käräjäoikeus piti sinänsä ymmärrettävänä, että pariskunta oli kokenut tilanteen uhkaavaksi. Se ei kuitenkaan oikeuttanut miehen käytöstä.

Kukaan ei ollut edes väittänyt, että päihtyneet miehet olisivat ennen pahoinpitelyä uhanneet pariskuntaa esimerkiksi väkivallalla. Se, että miehet olivat tulleet pariskunnan luokse, ei oikeuden mukaan ollut sellainen uhka tai hyökkäys, joka olisi suonut luvan videolle tallentuneeseen väkivaltaan.

Kolmikymppinen mies tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 50 päivän ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan toiselle pahoinpitelyn uhrille yhteensä 1300 euron vahingonkorvaukset.

Mies yritti valittaa tuomiosta hovioikeuteen, mutta lähetti vaaditut asiakirjat päivän myöhässä. Valitusta ei otettu lainkaan käsiteltäväksi.

Lue myös:

    Uusimmat