Mies kidnappasi 7-vuotiaan lapsen kauppakeskuksen leluosastolta ja hyväksikäytti tätä syrjäseudulla – "Mikään tuomio ei tule olemaan tarpeeksi pitkä"

Australialaismies kidnappasi 7-vuotiaan tytön kauppakeskuksesta ja hyväksikäytti tätä syrjäisellä alueella Australian Brisbanessa. BBC:n mukaan 27-vuotias mies tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen. 

27-vuotias Sterling Mervyn Free tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen lapsen kidnappaamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli houkutellut 7-vuotiaan tytön matkaansa brisbanelaisen kauppakeskuksen leluosastolta viime joulukuussa. 

Valvontakameratallenteiden mukaan mies väijyi lasta leluosastolla ja sai tytön houkuteltua mukaansa ulos kauppakeskuksesta. Tämän jälkeen Free otti lapsen autonsa kyytiin, ajoi syrjäiselle alueelle kaupungin ulkopuolelle ja hyväksikäytti tyttöä. 

Mies palautti 7-vuotiaan kauppakeskusalueelle noin tunnin kuluttua kidnappaamisesta, minkä jälkeen poliisit onnistuivat pääsemään epäillyn jäljille. 

Free myönsi syyllisyytensä myöhemmin kuulusteluissa. 

"Mikään tuomio ei tule olemaan tarpeeksi pitkä"

Kahden lapsen isä Free kertoi oikeudessa olleensa pornoaddikti ja kärsineensä itsekin hyväksikäytöstä lapsuudessaan. Hän pyysi uhrilta anteeksi käytöstään ja totesi hyväksyvänsä rangaistuksensa. 

– Kadun syvästi sitä, mitä olen tehnyt, mies totesi julkisuuteen antamassa tiedotteessaan. 

Oikeuskäsittelyssä tuomari totesi tapauksen olevan jokaisen vanhemman painajainen, sillä lapsi napattiin vanhempiensa edestä kesken kiireisten jouluostosten. Tuomari kuitenkin jätti miehelle mahdollisuuden anoa ehdonalaista vankeutta jo vuonna 2021. 

Lapsen äidin mukaan tyttöä oli aiemmin varoitettu tuntemattomien ihmisten mukaan lähtemisestä, mutta Free oli onnistunut huijaamaan lapsen mukaansa. 

– Mikään tuomio ei tule ikinä olemaan tarpeeksi pitkä korvaamaan sitä, mitä tämä teko on aiheuttanut tytölle, uhrin äiti totesi oikeudessa. 

Lue myös:

    Uusimmat