Mies kehitti "keppikirjaston" koirille – jo 50 kanta-asiakasta: "Kukaan ei ollut keksinyt sitä aiemmin"

Nämä joulukasvit ovat koiralle ja kissalle myrkyllisiä 1:35
Joulukasveista esimerkiksi liljat ovat kissoille hyvin myrkyllisiä, ja jo niiden terälehtien pureminen voi johtaa terveysongelmiin

Uudessa-Seelannissa asuva Andrew kehitti koirille kirjaston, josta voi lainata keppejä leikkeihin.

Andrew Taylor kehitti koirille keppikirjaston, koska hänen omalle koiralleen ei puistossa ollut tarjolla hyvää keppiä.

Keppikirjasto palvelee koirapuistossa

Uudessa-Seelannissa asuva Andrew rakensi paikalliseen koirapuistoon keppikirjaston, johon toi heittelykeppejä koiria varten. Hän pilkkoi tusinan verran oksia "koiran kokoisiksi" kepeiksi ja hioi ne.

Mies vei kepakot tarjolle luomaansa laatikkoon, kertoo The Guardian. Laatikossa on tassun kuva ja tekstit "keppikirjasto" sekä "ole kiltti ja palauta".

Isä harrastaa nikkarointia

Andrew'n tyttären Tayla Reecen mukaan hänen isäänsä inspiroi perheen koiran Bellan rakkaus keppeihin. Koirapuistosta ei usein löytynyt hyviä keppejä¨Bellalle. Trimmatessaan perheen pihapuita Andrew olikin saanut idean.

– Kun (uusi) koirapuisto avattiin, äiti ja isä veivät Bellan sinne, eikä siellä ollut hyviä keppejä. Isä on ihminen, joka aina pohtii asioita, joita voisi rakentaa, Tayla kuvaili Metrolle.

– Joten seuraavana päivänä hän löysi sopivan laatikon ja teki sen päälle kyltin. Hän päätti kutsua sitä keppikirjastoksi, koska nimi vihjaa, että keppi palautetaan käytön jälkeen

Video kirjastosta ihastutti netissä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Siinäpä on ykkösluokkaisia keppejä"

Nettikansa ihastui puuhakkaan isän ideaan.

– Voi luoja, tämä on paras idea koskaan, Mike Rogers kehuu Twitterissä.

– Siinäpä on ykkösluokkaisia keppejä, Jessica Kozlowski kirjoittaa.

– Tämä on yksi söpöimpiä asioita, joita olen nähnyt tänään. Kiitos, käyttäjä sarah kehuu.

"Kukaan ei ollut keksinyt sitä aiemmin"

Jo 50 koiraa käyttää keppejä vakituisesti.

– Kukaan ei voinut uskoa, miten yksinkertainen idea se on, mutta kukaan ei ollut keksinyt sitä aiemmin. Kaikki koiranomistajat arvostavat ideaa, koska heilläkin on kokemusta "hyvän kepin etsimisestä", eikä se aina tuota tulosta, Tayla kuvaa.

Lue myös:

    Uusimmat