Mies kähvelsi Veikkaukselta yli 100 000, pakeni Viroon ja törsäsi merkkivaatteisiin – kertoo lähteneensä ulkomaille ”vain tuulettamaan ajatuksia”

Näin Veikkaukselta 100 000 euroa kähveltänyt törsäsi saalistaan pakomatkalla 0:50
Katso videolta, mihin mies viemäänsä omaisuutta käytti pakomatkan aikana.

Viroon Veikkaukselta viedyn yli 100 000 euron saaliin kanssa paennut mies kertoi poliisikuulusteluissa kyseessä olleen paniikissa tehty päähänpisto.

Mies kertoi esitutkinnan aikana, että oli alkanut pikkuhiljaa viemään rahaa Vantaan Flamingossa sijaitsevasta Veikkauksen Pelaamosta. Hän oli työskennellyt Veikkauksella vajaan vuoden ajan.

– Aluksi otin pieni summa kerrallaan, ja se lähti sitten lapasesta, hän kertoo.

Mies panikoi, kun epärehellisyys paljastui

Anastaminen oli alkanut muutamasta kympistä, mutta loppuvaiheessa se oli jo yli tuhatkin euroa.

Mies oli ehtinyt viedä rahaa jo lukuisien tuhansien eurojen arvosta, kun sai pari päivää ennen joulua sähköpostin vastaavalta, joka oli huomannut vajetta tilityksissä.

– Tajusin, että se on tajuttu. Tiesin, että epäilys osuu minuun, mies kertoi.

– Menin niin sanottuun paniikkiin. En halunnut kenellekään mitään ongelmia ja tiesin, että olen itse syyllinen ja en halunnut kohdata sitä mitä siitä seuraa, kun on vienyt sen seitsemäntoista tuhatta euroa, hän kertoi.

– Tavallaan tein sen päätöksen, että lähden pakoon totuutta.

Vei rahat ja lähti Viroon

Mies sulki viestin saamisen jälkeen Pelaamon, ilmoitti esimiehelle olevansa kipeä ja vei muun muassa Pelaamon kassakaapista yli 90 000 euroa. Hän kuvaili päätöstä ”silkaksi tyhmyydeksi tai hetken mielijohteeksi”. Poliisi kertoi aiemmin asiasta tiedottaessaan, että rahojen otto kassakaapista tallentui siellä olleelle valvontakameralle.

Hän kävi kotona hakemassa tavaroita ja jättämässä tyttöystävälleen ja äidilleen viestin ja viemiään rahoja. Nämä eivät osanneet epäillä rikosta ennen, kun poliisi ilmoitti heille asiasta.

Miehen matka jatkui laivaterminaalin kautta kohti Viroa. Saalista kulutettiin pienimuotoisina ostoksina pitkin pakoa. Virossa matka jatkui taksilla Pärnuun ja kirjautui hotelliin.

Pako hotellista toiseen päättyi kiinniottoon

Pakomatkan aikana mies osti viemillään rahoilla esimerkiksi merkkivaatteita, kalliita hotelliöitä, elintarvikkeita ja pelikoneita peleineen.

Mies vietti hotellissa pari päivää, kunnes kuuli hotellin aulasta, että häntä oli tavoiteltu puhelimitse. Hän päätti ottaa jälleen jalat alleen ja ajoi taksilla Tallinnaan toiseen hotelliin ja myöhemmin seuraavaan.

– Olin siellä vain yhden yön, kun Viron poliisi soitti siihen prepaidnumerooni, minkä olin antanut hotellille kirjautumisen yhteydessä.

– He pitkittivät sitä puhelua ja lopulta kertoivat paikantavansa sitä. Menin siinä lukkoon ja löin punaista luuria ja tuli taas sellainen pakoefekti ja kirjauduin ulos hotellista.

Tämän jälkeen hänet saatiin kiinni. Virolaisen Postimees-lehden mukaan mies otettiin kiinni hotellista Tallinnan keskustasta. Teosta oli ehtinyt kulua noin viikkoa.

Kertoi aikoneensa palata mielittynsä syntymäpäiville

Kuulusteluissa mies kertoi aikomuksenaan olleen tulla takaisin Suomeen uudeksivuodeksi, sillä hänen tyttöystävällään oli silloin syntymäpäivät. Veikkauksella viedyillä rahoilla oli tälle hankittu yli tuhannen euron sormuskin. Hän ajatteli sen jälkeen antautuvansa poliisille. Hän kuvaili menneensä etelänaapuriin ”vain tuulettamaan ajatuksia”.

– Ei ollut tarkoitus kokonaan kaduta. Jos olisi, niin olisin lähtenyt pidemmälle kuin Viroon.

Poliisin kuulema miehen tyttöystävä oli miehen edesottamuksista hämmästynyt.

– Tämä ei ole yhtään [miehen] tapaista. En tiedä mikä sillä on ollut tai mitä on tapahtunut, mutta kukaan ei olisi koskaan uskonut, että tällaista olisi tapahtunut.

Vuonna 1999 syntynyt mies tuomittiin teosta yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies määrättiin korvaamaan sen osuuden rahoista, joita ei oltu saatu palautettua Veikkaukselle.

Lue myös:

    Uusimmat