Parivaljakko varasteli tavaraa Silja Serenaden myymälöistä – hyttiratsiassa paljastui todellinen yllätys
Kaksikon huumausainebisnekset menivät pieleen, kun laivamyymälässä havaittiin alkuillan aikana epäilyttäviä toimia. Mies ja nainen tuomittiin kumpikin lähes kolmen vuoden vankeuteen.
30-vuotias mies ja 65-vuotias nainen matkustivat Ruotsista Suomeen matkustajalaiva Silja Serenadella maaliskuun alussa. Maarianhaminassa heidän hytistään takavarikoitiin lähes 2 000 kappaletta 8 milligrammaisia Subutex-tabletteja.
Alkuillan aikana laivan useissa myymälöissä huomattiin epäilyttävää toimintaa. Kameratallenteilta selvisi, että useasta myymälästä oli varastettu tavaraa.
Mies ja nainen tunnistettiin kameratallenteiden perusteella. Hyttiratsiassa löytyivät sekä tuhannet Subutexit ja varastetut tavarat.
Reissu Ranskaan
Kumpaakin vastaan nostettiin syytteet törkeästä huumerikoksesta ja varkaudesta.
Mies kiisti niistä kummatkin. Nainen sen sijaan myönsi tulleensa miehen kanssa Suomeen mukanaan pussi, jossa oli Subutexia. Hän kuitenkin väitti, ettei tiennyt pussin sisällöstä.
Nainen myönsi ottaneensa laivamyymälästä mustat housut, laukun, lompakon, monitoimityökalun, lippalakin ja muutaman parin sukkia.
Kuulusteluissa mies ja nainen kertoivat tutustuneensa yhteisen ystävän kautta. Mies oli uskoutunut naiselle ongelmistaan ja heroiininkäytöstään. Hän oli myös majaillut naisen luona kuukauden päivät ennen risteilyä.
Kolme viikkoa ennen risteilymatkaa kaksikko oli matkaillut muun muassa Ranskassa, joka on keskeinen maa Suomeen kohdistuvan Subutex-salakuljetusliikenteen kannalta.
Naisen mukaan reissulla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Subutexien kanssa.
Pariskunnan matkareitti selvisi oikeudelle muun muassa operaattorien maahantulotekstiviesteistä ja matkalipuista. Oikeus piti reittiä monin tavoin epätavallisena ja katsoi, että huumausaineeksi luokiteltavat lääkkeet oli hankittu nimenomaisesti Ranskasta.
Ex-naapurin piikkiin
Naisen versio Subutexien alkuperästä oli toinen. Hän kertoi ennen matkaa tavanneensa vanhan naapurin kadulla Tukholmassa.
Tuttava oli pyytänyt, että nainen veisi lääkkeitä Suomessa asuville sukulaisille. Alkujaan entisen naapurinkin piti naisen mukaan lähteä risteilylle.
Nainen kertoi kuulusteluissa, että naapuri oli tuonut lääkkeet naisen asunnolle lähtöaamua edeltävänä yönä kello kahdelta. Koska hän oli ottanut pussin vastaan unenpöpperössä, hän ei perehtynyt sen sisältöön tarkemmin. Pussissa oli hänen mukaansa vauvanvaatteita ja lääkkeitä.
Entinen naapuri oli luvannut naiselle, että sukulaiset ottaisivat pussin vastaan satamassa.
Hämmästeli laukkujen määrää
Mies ei kertomansa mukaan ollut paikalla, kun entinen naapuri oli tuonut pussin asunnolle. Hän kertoi hämmästelleensä, miksi naisella on lyhyttä risteilyreissua varten niin monta laukkua mukanaan.
Mies myönsi käyttäneensä Subutexia aiemmin, mutta pussiin sisältöön hän ei sanojensa mukaan ollut koskenut.
Lue myös: Amfetamiini puski piikin huumetilastoihin poikkeusaikana: "Käyttö on suurempaa kuin koskaan aiemmin"
Todistajana kuultu järjestyksenvalvoja kertoi, että hyttiratsian jälkeen poliisia odotellessa nainen oli tunnustanut kaiken ja kiistänyt miehen tietävän lääkkeistä mitään.
Mies ei kielimuurinsa vuoksi tahtonut kommentoida tapahtumia viranomaisille Maarianhaminassa. Todistajan mukaan hän painoi katseensa maahan ja vaikeni.
Oikeus ei uskonut kaksikon ylimalkaisten ja ristiriitaisten selitysten pitävän paikkaansa, vaan katsoi heidän toimineen tietoisesti yhdessä.
Lähes kolme vuotta vankeutta
Asia on tuli käräjäoikeuteen vireille toukokuun puolivälissä.
1955 syntynyt Nowrouzi Farahalzaman ja 1990 syntynyt Hasimu Dilixiati saivat kumpikin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistuksen törkeästä huumausainerikoksesta ja varkaudesta.
Varkauksien asianomistajana oli laivayhtiö Tallink Silja.
Rikoksentekijät passitettiin suoraan vankilaan suorittamaan vankeusrangaistusta. Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia, sillä niistä voi valittaa hovioikeuteen.
Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan mies on jo ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää