KKO linjasi: Törkeiden huumerikosten tuomiot alenevat – pelkkä huumeiden määrä ei ratkaise vankeusvuosien määrää

Huumausainerikosten määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuodesta – A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoo, mikä on syynä 9:26
Huumerikosten määrä yli kaksinkertaistui viime vuodesta – katso videolta mistä syystä.

Enimmäisrangaistusta tulee käyttää myös törkeissä huumausainerikoksissa vain kaikkein vaarallisimpien ja vakavimpien rikosten rangaistuksena, korkein oikeus (KKO) linjasi keskiviikkona.

KKO:n mukaan pelkkä huumeiden määrä ei riitä syyksi enimmäisrangaistuksen – eli kymmenen vuoden vankeuden – tai sitä lähellä olevan rangaistuksen määräämiseksi.

Rikokseen pitää lisäksi liittyä muita erityistä moitittavuutta tai tekijän suurta syyllisyyttä osoittavia seikkoja, kuten esimerkiksi se, että on kyse erityisen vaarallisesta aineesta tai rikos on tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.

– Jos enimmäisrangaistus tai sitä lähellä oleva rangaistus määrätään kaavamaisesti tietyn huumausainemäärän ylittyessä, rangaistuksilla ei voida enää erotella vakavuudeltaan erilaisia rikoksia, KKO katsoo ennakkoratkaisussaan.

Amfetamiinin saostajien tuomiot alenivat

KKO:n käsiteltävänä oli amfetamiinijuttu, jossa Rovaniemen hovioikeus oli tuominnut kaksi miestä kymmenen vuoden vankeuteen ja kolmannen kahdeksan vuoden vankeuteen.

Miehet tekivät amfetamiiniemäksestä saostamalla ja jatkeainetta lisäämällä lähes 18 kiloa käyttövalmista amfetamiinisulfaattia.

Oikeuden mukaan he pitivät amfetamiiniemästä pitkään hallinnassaan, tuottivat välikäsiä käyttäen ulkomailta jatkeainetta sekä kokoontuivat mökille, jossa he tekivät huumausainekäyttöön soveltuvan seoksen.

KKO huomioi, että amfetamiinin vaarallisuus ja sen suuri määrä edellyttivät ankaraa rangaistusta.

Teko ei kuitenkaan KKO:n mukaan suunnitelmallisuudessaan poikennut siitä, mikä on tavallista näin suuria huumausainemääriä käsitellessä, eikä siinä ollut muitakaan erityistä moitittavuutta lisääviä tekijöitä.

Näin ollen KKO päätyi alentamaan miesten rangaistuksia. KKO tuomitsi päätekijöiksi katsotut kaksi miestä törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksan vuoden vankeuteen.

Miehet olivat syyllistyneet myös muihin rikoksiin, jotka korottivat rangaistuksia.

Kolmannen miehen osallisuuden KKO arvioi muita vähäisemmäksi. Siksi hänet tuomittiin kuuden vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen.

Katso myös video: Huumeiden yliannostuskuolemat kasvussa Suomessa:

Huumeiden yliannostuskuolemat jatkavat yhä kasvuaan Suomessa 2:09

Lue myös:

    Uusimmat