Mies aikoi hakata jenkkiräppärin Helsingissä ja saada julkisuutta – pahoinpitelikin aivan väärän ihmisen suoralla somevideolla
Nuori mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen tämän yritettyä pahoinpidellä jenkkiräppärin Helsingissä viime helmikuussa. Mukiloinnin kohteeksi joutui väärä, räppäriä somevideota varten esittänyt henkilö.
Miehen tarkoitus oli ilmeisesti saada tempauksellaan julkisuutta. Hän oli jo aiemmin sosiaalisessa mediassa uhonnut pahoinpitelevänsä yhdysvaltalaisen rap-artistin Lil Moseyn, jos näkee hänet tämän Helsingissä, jossa artisti oli keikalla.
Eräät suosittuja huumorivideoita tekevät miehet olivat samaan aikaan päättäneet esiintyä artistina Helsingin Kampissa, tarkoituksenaan kuvata tempauksesta video YouTubeen.
Video levisi Instagramissa ja poliisi kiinnostui
Syystä tai toisesta myös uhkauksia sosiaalisessa mediassa esittänyt mies oli paikalle seurueineen. Hän oli käynyt artistia esittävän miehen päälle, lyöden ja repien tätä sekä potkien tätä ylävartalon ja pään alueelle uhrin kaaduttua maahan. Teko videoitiin ilmeisesti huomion saamiseksi ja lähetettiin samalla Instagramissa, jossa laaja yleisö kommentoi tekoa suorana.
Poliisi oli ottanut tapauksen tutkintaansa väkivallanteosta kuvatun videon levittyä sosiaalisessa mediassa ja ottanut itse yhteyttä rikoksen uhriksi joutuneeseen mieheen.
Uskoi pahoinpitelevänsä muusikkoa, mutta sillä ei ollut oikeudessa väliä
Pahoinpitelijä itse kertoi, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut teeskennellä artistin pahoinpitelyä. Hän oli kertomansa mukaan aidosti luullut hyökänneensä muusikon kimppuun, sillä tämän luona oli hieno auto ja paljon ihmisiä. Oikeus piti kuitenkin videon ja osapuolten kertomuksen perusteella todistettuna, että pahoinpitely ei ollut näyteltyä vaan aito pahoinpitely.
Vuonna 2000 syntynyt nuori mies oli syyllistynyt kyseisen pahoinpitelyn lisäksi myös kotirauhan rikkomiseen, vaarallisen esineen hallussapitoon ja varkauteen. Kahdessa ensiksi mainitussa kyse oli luvaton tunkeutuminen kotibileisiin ja nyrkkiraudan käsittely, jälkimmäisessä taas huomattavan kalliin merkkitakin varastaminen Helsingin Stockmannilta. Miehellä oli vanhastaan viime kesältä yhden vuoden ehdollinen vankeustuomio.
Oikeus päätti tuomita alle 21-vuotiaan miehen tämän uusista rikoksista 4 kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 1 vuoden 3 kuukauden valvontaan. Mies vaadittiin maksamaan uhrille korvauksia kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 500 euroa. Lisäksi hänet määrättiin kovaamaan tuhoutuneita tai hävinneitä asusteita 115 euron arvosta. Lisäksi hänelle tuli korvauksia muihin rikoksiinsa liittyen.
Uusimmat
-
11:52
Valtteri Bottas huippuvauhdissa Lahdessa – "Veren maku jäi suuhun"
-
11:51
Haavisto kertoo harkinneensa eroa al-Hol-kohun vuoksi
-
11:44
Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat Hyrkkö ja Virta suomivat edeltäjiään "johtamisvajeesta"
-
11:31
Kysymys lopettamisesta suorassa lähetyksessä sai musiikkiduo JVG:n hiljaiseksi: "Laitetaan kaikki paukut stadikalle"
-
10:58
Ajokortin erityisehto 78: Onko tässä enää mitään järkeä? – "Olisi pitänyt puuttua jo 10 vuotta sitten"
-
10:55
Kirsi Alm-Siiran pokka petti täydellisesti Kymmenen uutisissa – "Hän ei saa sanaa suustaan"
-
10:49
Petter Northug latasi suorat sanat Therese Johaugin tulevaisuudesta: "Hänhän on 3,5 kiloa kevyempi"
-
10:10
Jalkapallolegendalta järkyttävä paljastus Fifan toiminnasta MM-kisoissa – pelaajat laitettiin vuorollaan riisumaan alushousunsa: "Kun ovat nähneet paljaan p****n.."
-
09:50
Kirjailija Juha Vuorinen onnitteli pyöreitä täyttänyttä lastaan hellyttävällä kuvalla – myös vaimo täytti vuosia samana päivänä
-
09:44
Britannian sotilastiedustelu: Ukraina edenneet paikoin ensipuolustuslinjojen ohi – MTV seuraa sotaa
-
09:43
"Viinitollo" Maija Männistön mukaan suomalaisia askarruttaa avatun viinin säilyminen – "Ei pilaannu samalla tavalla kuin jauhelihapaketti"
-
09:37
Dramaattinen video sairaalavuoteelta – kehonrakennuslegenda menetti osan itsestään: "Muuttaa elämäni ikiajoiksi"
-
09:33
Suora lähetys puolukokouksesta juuri nyt: Kenestä tulee vihreiden uusi puheenjohtaja?
-
09:19
Yksi kuoli mökkipalossa – sai alkunsa kuistilta
-
09:11
1-vuotias selvisi viidakossa 40 päivää sisarustensa kanssa – näin tapahtumat Kolumbian sademetsässä etenivät
-
08:45
Jokerit lyö isot panokset Keravan jäähalliin vain 13 ottelun takia – uusi koti kutsuu jo seuraavalla kaudella
-
08:43
Jääkiekkolegendalta kohahduttavaa Venäjä-puhetta – "Heidän tulee varmistaa vuokranmaksu, ettei vaimojen ei tarvitse mennä töihin"
-
08:37
Saimi Hoyer sai ällistyttävän määrän viestejä – yli 14 000 suomalaista on tukenut konkurssin tehnyttä yrittäjää
-
08:30
Näin alkeellisesti hampaitamme hoidettiin vielä vuosikymmeniä sitten: Jalkapora jurisi syvällä hampaassa, hohtimet esiin ja rippilahjaksi tekohampaat
-
08:29
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
Lataa lisää