Mielikuva elää tiukassa – "Maahanmuuttaja saa tonnin rattaat"

Monet kuvittelevat, että maahanmuuttajat saavat enemmän toimeentulotukea kuin kantasuomalaiset.

Tästä on kyse

Harkinnanvarainen sosiaalituki on täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea, jonka sosiaalityöntekijä voi myöntää muuhun kuin perustoimeentuloon liittyviin asioihin.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voi saada 150 euroa harkinnanvaraista tukea lastenvaunuihin. Jos hankkii yhdistelmävaunut, tukea voi saada 250 euroa.

Harkinnanvarainen tuki ei kuitenkaan kustanna kaikkea, esimerkiksi puhelimen hankinta.

Käsitykset pysyvät kuitenkin tiukassa, paljastui lähetykseen tehdyssä katugallupissa.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että he saavat paljon enemmän kuin kotimaalaiset, sanoo Rosa Viherkoski.

– Kaveri sanoi, että sai 500 euron maksusitoumuksen autoa varten. Sitten he saavat tonnin rattaita. Olen nähnyt. En muista, mikä se yksi merkki on, mutta Stockmannilla ainakin löytyy niitä. Ei ole mikään halpa merkki. Maksavat ainakin tuhat euroa ne vaunut.

Eva Adam Carcia sai vanhemmiltaan lahjaksi 800 euron rattaat.

– Jotkut ihmiset valittavat maahanmuuttajien eduista, mutta iste en ole huomannut sitä kuuteen vuoteen, hän kertoo.

– Kaikilla ulkomaalaisilla, jotka tunnen, on vain vähän rahaa ja käytetyt rattaat.

Miia Rokosa osti kaveriltaan käytetyt yhdistelmävaunut, jotka olisivat maksaneet uutena yli tuhat euroa. Hän on saanut lastenvaatteita kavereilta ja ostanutkin niitä jonkin verran. Rahaa hän on yrittänyt saada myös sosiaalitoimesta.

– Aika hintsusti sieltä mitään annetaan. Kyllä pitäisi kaikkien saada ihan yhtä paljon.

Rokosa kertoo harmistuneena kuulleensa, että maahanmuuttajat käyttävät uskontoa hyväkseen.

– Uskonto kieltää käyttämästä vanhoja vaatteita. Olen kuullut faktaa siitä, hän sanoo.

– Ei voi käyttää esimerkiksi saman perheen muiden lasten vaatteita.

MTV Uutislivessä vieraillut Ihmisoikeusliiton asiantuntija ja Suomen Somalia-verkoston puheenjohtaja Saido Mohamed kiistää väitteen.

– Uskonto ei missään nimessä kiellä. Tunnen itse paljon maahanmuuttajaperheitä, jotka kierrättävät lastenvaatteita ja -vaunuja, hän sanoo.

Terveisiä möläyttäjä-Kaumalle

Ihmisiltä kuullut käsitykset ovat myös kokoomuspoliitikko Pia Kauman kohua herättäneen lausunnon taustalla. Kauma ihmetteli Länsiväylä-lehdessä, ”miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja”. Hän sanoo MTV Uutisille halunneensa nostaa asian keskusteluun kuultuaan ihmisiltä jopa vihamielisiä kommentteja.

– Minähän en siis tiedä, pitääkö se paikkansa, mutta jos pitää paikkansa, niin tällaiset asiat pitää selkeyttää, jotta samat säännöt koskevat kaikkia suomalaisia, niin kantasuomalaisia kuin maahanmuuttajia, Kauma sanoo MTV Uutisille.

Mohamed sanoo, että asioista on hyvä keskustella, kunhan faktat ovat tiedossa.

– Välillä tulee vähän turhauttava olo, että palataanko samoihin asioihin, joista on puhuttu jo 90-luvulla. Toivon, että erityisesti poliitikot perehtyvät asioihin enemmän, hän näpäyttää.

Kokoomuksen varavaltuutettuna Helsingissä toimivalla Mohamedilla on myös terveisiä puoluetoverilleen.

– Käy vähän tutustumassa Espoon lähiöissä ja kyselemässä maahanmuuttajataustaisilta, millaista elämää työttömissä perheissä oikeasti eletään.

Mohamedin mukaan vaikea taloustilanne tapaa nostaa pinnalle närää maahanmuuttajia kohtaan. Samaa mieltä on niin ikään MTV Uutislivessa vieraillut Vantaan kaupungin sosiaalityöntekijä Anja Meri. 

– Silloin yritetään etsiä syitä, ja silloin ne syyt aika helposti kohdistuvat vieraisiin, Meri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat