Miehet pahoinpitelivät uhrinsa hengiltä ja tiputtivat ruumiin alas parvekkeelta – hovioikeus hylkäsi murhaajan ehdonalaishakemuksen

Helsingin hovioikeus on hylännyt murhasta tuomitun elinkautisvangin ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen. Mies ja hänen rikoskumppaninsa tuomittiin vuonna 2009 Mikkelissä tehdystä veriteosta.

Mies tuomittiin toukokuussa 2009 Mikkelin käräjäoikeudessa elinkautiseen murhasta. 1971 syntyneen miehen katsottiin syyllistyneen erityisen raakaan ja julmaan veritekoon alentuneesti syyntakeisena. Surmatyössä oli mukana myös toinen mies. 

Miehet tappoivat vuoden 2008 huhtikuussa nuoren miehen kerrostaloasunnossa. Pitkällisen väkivallan jälkeen he pudottivat hengettömän uhrinsa alas kolmannen kerroksen parvekkeelta. 

Mukana kolmaskin henkilö

Vainaja lojui pihalla seuraavaan päivään saakka. 

Miesten lisäksi tuomion sai asunnossa tekohetkellä ollut nainen, joka ei osallistunut veritekoon. Hänet tuomittiin hautarauhan rikkomisesta kahden kuukauden vankeuteen. 

Helsingin hovioikeus ei perustele hylkääviä päätöksiään elinkautisvankien vapauttamisessa.


Lue myös:

    Uusimmat